Joskus menevät hermot

Italiassa asuessani hermoni ovat olleet koetuksella useamman kerran.

Yleisimmät arkipäivän koettelemus on liikenne. Autoja on yksinkertaisesti liikaa. Jos satut liikenteeseen lounasaikaan, jolloin nälkäiset miehet yrittävät päästä nopeasti kotiin lounaalle, niin on viisainta ajella vauhdilla, eikä olla tientukkona.
Parkkipaikan etsiminen on toivotonta, sillä sellaisia ei  yksinkertaisesti ole. Suunnittelen aina etukäteen matkani niin, että mietin mihin maksulliseen parkkihalliin vien autoni. Mutta esimerkiki paikallinen sairaala + auto on mahdoton yhtälö. Koko valtavan suuri parkkihalli ja kaikki lähikorttelit kilometrin säteellä ovat aina täynnä.
Ihmiset ajavat myös röyhkeästi ja esim. suojatietä ei mitenkään kunnioiteta (paitsi jos olet liikenteessä lasten kanssa, silloin pysähdytään). Voit seistä loputtomiin odottamassa vuoroasi ylittää suojatie, autoilijoita et kiinnosta. Koska parkkipaikat ovat vähissä, on yleistä jättää auto parkkiin suojatien eteen. Elänkin jatkuvassa pelossa, että vetäisen jonain kauniina päivänä jonkun suojatietä ylittävän mummelin kumoon, kun en yksinkertaisesti näe häntä parkissa olevan auton takaa.

Toinen arkipäivää rasittava asia on aukioloajat. Niihin periaatteessa tottuu, käytännössä ei. Tänään menin koululle 10.30 ajatellen, että varmaan toimisto on auki tähän aikaan aamusta. Ei - se oli ollut auki 8-10 ja avautuisi seuraavan kerran klo 15. Useampana maanantaiaamuna olen ajatellut aloittaa viikkoni vauhdikkaasti hoitamalla kaikki asiat, ja tullut vain todenneeksi, että ei kannata yrittää mitään ennen iltapäivää tai tiistaita. Ravintoloiden lounas- ja päivällisaikoihin olen jo tottunut. Mutta täytyy myöntää, että kun Roomassa ollessamme turistiravintola tarjoili meille ruokaa klo 16 iltapäivällä, olimme yksinkertaisesti helpottuneita.

Joskus hermostun myös loputtomiin puhetulviin. Aivan kuin ihmiset, kerran suunsa avattuaan, eivät osaisi lainkaan lopettaa puhettaan. Puhelimessa olen useamman kerran sanonut "va bene, grazie" tai jotain vastaavaa, mutta vastapuoli on vain jatkanut ja jatkanut....Lähimarketissani esim. leipähyllyn kapea käytävä on suosittu paikka kuulumisten vaihtamiseen. Kun neljä, viisi rouvaa kärryineen parkkeraa siihen ja aloittaa viikon kuulumisten vaihtamisen, on aivan turha itse yrittää päästä läpi.
Huvittavaa on kuunnella mistä ihmiset puhuvat. Lomalla ollessamme kuuntelin erikoisesti hissijonoissa ja hisseissä ihmisten keskusteluja. Mistä italialaiset sitten keskustelevat? Ruoasta ja respteistä. "Mitä söit eilen, mitä aiot syödä tänään, miten valmistin risoton viime viikonloppuna, mistä saa hyviä tomaatteja." On myös parasta itse valmistautua kysymykseen, "mitä ruokaa aiot laittaa", jos sattuu esim. poistumaan paikalta vedoten ruoanlaittovelvollisuuteen tai nälkäisiin lapsiin.

Lunta Leccossa

Vihdoin se saapui. Lumi. Aihe oli pyörinyt keskusteluissa jo pitkään. Aina joku 100 prosenttisen varma sammakkomies oli osannut ennustaa lunta lähipäiviksi, mutta jotenkin kummallisesti pilvet olivat aina kiertäneet Leccon.

Nyt meillä on lunta 10 senttiä. Koulut eivät ole menneet kiinni, vielä. Seuraan toivorikkaana tiedotuksia koulun sivuilta. Mutta lumi vaikuttaa koulunkäyntiin kuitenkin, sillä lapset eivät mene ulos välitunnilla, jos on alle 0 astetta. (tai sataa vettä) Voin vain kuvitella miten opettajat selviävät 25 villistä italiaislapsesta, jotka ovat samassa luokkahuoneessa 6 tuntia putkeen....

Lillin tennisryhmässä ei eilen ollut muita kuin Lilli. Valmentajat vain nyökyttelivät keskenään: "niin se lumi,se lumi".

Lehdessä ja kunnan sivuilla annetaan ohjeita mitä pitää tehdä, jos lunta sataa paljon. Tuntuu aivan kun valmistuisimme katastrofiin tai poikkeustilaan.

Kuitenkin tämä on vuoristoaluetta. 10 minuutin automatkan päässä on lunta koko talven. Ihmiset hiihtävät. Heillä on kunnon talvivaatteet. Tuntuu hassulta, että lumesta hössötetään niin paljon.

Luminen aamu Livignosssa

Kun päätimme tulla Italiaan, halusimme ehdottomasti lähelle vuoria, jotta pääsisimme viikonloppuisin hiihtämään. Tietysti valitsemamme vuosi on ollut tähän asti noin sataan vuoteen lämpöisin ja väåhälumisin.

Lähirinteellämme ei vieläkään ole kaikki rinteet auki, joten olemme sitten ajelleet viikonloppuina vähän korkeammalle.

Viime viikonlopun vietimme Livignossa. Lähdimme lauantaiaamuna 8.30 Leccosta, ja mäessä olimme 3 tuntia myöhemmin. Sunnuntaipäivänä hiihdimme kolmeen iltapäivällä, söimme, ja kotona olimme kahdeksalta.

Tähän mennessä olemme katastaneet Livignon, Madesimon, Gressoneyn, ja Pilan.

Lähiviikoiksi on luvattu onneksi lunta jopa Lecconkin, joten toivoa on, että automatkat vähän lyhenisivät!

Valokuvasatoa matkan varrelta

Joulukuun alussa pitkä viikonloppu Roomassa:

Poikien toiveena oli Italiaan muutettuamme päästä käymään Roomassa. Vietimme kolme kunnon turistipäivää juosten nähtävyyksiä aamusta iltaan.

Päätimme ikuistaa itsemme. Lilli auttoi taiteilijaa ja piirsi sinnikäästi Rasmuksen kuvaa lähes yhtä pitkään kuin vanhempi kollegansa.

Kaikista tehtiin jotenkin nuoremman näköisiä kuin olemme. Minua se ei tietenkään haitannut...

Joulumarkkinat

Kirkkomme järjestämät joulumarkkinat. Vihreä talomme näkyy taustalla.

Joulu Dolomiiteillä

Joululoman ensimmäisen viikon vietimme Val Gardenassa Dolomiiteillä. Paikka oli aivan mahtavan kaunis, ja rinnekilometrejä riitti loputtomiin.

Ilimoja piteli. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, mutta joskus taas aivan jäätävän kylmä. Lunta satoi, oli pilvistä, tuulista....kaikkea mahdollista. Vettä ei tainut kuitenkaan sataa yhtenäkään päivänä.

Lilli ja 12 kilometrin lasku Ortiseihin. Taitaa olla kuvaa ottaessa puolessa välissä.

Luca perheineen piti meille seuraa. Lilli tykkäsi erityisesti 6-vuotiaan Alessandron seurasta : ), vaikka osoittaakin kuvassa sauvalla toiseen suuntaan. Tällä italialaisella perheellä on ollut asunto Val Gardenassa 30 vuotta, joten oli helppo hiihdellä kokeneen oppaan perässä.

Yhtenä päivänä teimme kuuluisan Stellanrondan (noin  36 km) sekä kävimme samalla Marmoladan huipulla. Hiihdimme pysähtymättä 8.30-16.30, koska muuten olisimme missaneet viimeisen hissin. Hotellilla Lilliä odotti palkinto, kun oli jaksanut urheasti olla mukana koko päivän valittamatta.

Syömme hyvin toisiamme

Italiankielentaitomme kehittyy vauhdilla. Syksyllä vaikeilta tuntuneet asiat menevät nyt jo heittämällä. Puhelinsoitotkaan eivät enää hirvitä. Puhua pälpätämme mahdollisimman paljon, ja näin ollen teemme jatkuvasti myös kammottavia virheitä. Tietää sanoneensa jotain hassua, kun puhekumppani nyökyttelee hymyillen, mutta vaikuttaa jotenkin vaivaantuneelta.

Viimeksi kerroin iloisesti tennishallilla, että "ihanaa päästä pelaamaan nelinpeliä perjantaina, en olekaan pelannut puoleen tuntiin" (piti sanomani puoleen vuoteen)

Petteri selitti autossa matkalla Dolomiiteille minulle italiaksi, että "suksiboksin myyjäkin kehui paikkaa kovasti, siellä hiihdetään hyvin ja syödään hyvin toisiamme".

Museossa olemme väittäneet, että meillä on kolme lasta; kuusi, kymmenen ja viisikymmentä vuotiaat.

Petteri kyseli tarjoilijalta viinistä: mitähän munia tähän on käytetty? (rypäleitä)

Lääkäri  kyseli minulta, mitä poikanne nyt tekee? Minä nukun, vastasin. Lääkäri: mutta mitä poikanne tekee? Minä sitkeästi: nukun, nukun. ----emme päässeet milloinkaan yhteisymmärrykseen mitä hieman sairas Julius sillä hetkellä puuhasi.

Mitä mainioin ulkoilusää

Petteri tuli kotiin oltuaan viikon Suomessa. Seuraavana päivänä hän alkoi heti päivitellä, että on niin mahtava sää, pitäisikö lähteä vähän ulkoilemaan. Huomautin, että samanlainen sää on ollut lähes poikkeuksetta koko talven,  ja en voi siis jokaisen mainion ulkoilusään vallitessa singahtaa pitkälle kävelylenkille.

Sää on ollut syksyn ja talven seuraavanlainen: kaksi viikkoa paistaa aurinko, sitten sataa kaatamalla yhden tai kaksi päivää. Nyt talvella  öisin on pakkasta, mutta päivällä aurinko nostaa lämpötilan 10 asteen tuntumaan. Lähes aina on siis aurinkoista, mutta ihanan kirpeä, raikas ilma. Sellainen kun Suomessa kauniina myöhäissyksyn päivänä tai alkukevään.

Tällä viikolla on ollut todella kesäistä ja talvista. Haravoin lehtiä pienestä pihastamme tiistaina t-paitasillani. Mutta seuraavana aamuna nurmikko oli huurussa ja lähdin talvitakissa viemään lapsia kouluun. Iltapäivällä olisin jälleen voinut istua auringossa parvekkeella, ehkä viltti harteillani, mutta kuitenkin.

Ensi viikoksi on kuitenkin luvattu lunta Leccoon. Sitä odotellessa - koulut menevät kuulemma kiinni. Vuorilta tulevat oppilaat eivät nimittäin pääse alas lumisia teitä pitkin kesärenkaillaan.

Italian koulussa ei laiskotella

Nyt kun lapset ovat käyneet italialaista koulua neljä kuukautta, on minulle selvinnyt monta asiaa.
Esimerkiksi  miksi lapset tekevät niin paljon läksyjä, ei nyt Lillin luokalla, mutta Rasmuksen ja Juliuksen. Syynä tähän on se, että kokeista ei ilmoiteta etukäteen. Tulet aamulla kouluun, ja kas vain toteat, että tänään on maantiedon koe, joka ratkaisee numerosi joulutodistukseen. Kun kerroimme Suomen koulusta, jossa opettaja kiltisti ilmoittaa vähintään viikkoa etukäteen kokeesta ja koealueesta, meille naurettiin " sehän on aivan liian helppoa"!

Lisäksi koulupäivät ovat todella pitkiä. Rasmuksella ja Lillillä on kolmena päivänä viikossa 7,5 tuntia ja kahtena 5 tuntia. Välitunteja on paljon vähemmän kuin Suomessa. Aamulla painetaan kaksi tuntia putkeen, ennen kuin on ensimmäinen tauko. Pitkinä päivinä on sentään suhteellisen pitkä ruokatunti. Näiden päivien päälle tulevat vielä läksyt, joita jopa Lillillä on ollut suhteellisen paljon.

Lilli käy ensimmäistä luokkaa, jonka päätarkoitus on, että lapset oppivat mahdollisimman nopeasti lukemaan. (Lilli kävisi siis Suomessa vielä esikoulua). Luoja kiitos Lilli tavasi ensimmäiset tavunsa ja sanansa noin kuukausi sitten ja minä sain opettajan pois niskastani. Siihen asti päivittäinen tervehdys oli ollut, että Lillin pitäisi harjoitella kotona enemmän.

Lapsillemme Suomalainen koulu tuntuu varmaan tämän myllytyksen jälkeen lastenleikiltä!

Yritimme analysoida Italian ja Suomen koulusysteemin eroja italianopettajani kanssa, jolla on kaksi lasta. Hänen mielestään Italian koulu on hyvin teoreettinen ja kaikista asioista pyritään opettelemaan "kaikki mahdollinen". Koulukirjatkin ovat niin jumalattoman paksuja, että suomalainen oppilas jo pyörtyisi sellaisen nähdessään.
Koulu alkaa aina kahdeksalta, monet koulut toimivat vielä kuutena päivänä viikossa.
Ei voi siis pohjois-italialaisia ainakaan laiskoiksi syyttää. Kuutena päivänä kahdeksaksi töihin tai kouluun ja sunnuntaina kahdeksaksi aamumessuun.

Mutta torstainana alkaa joululoma, joten reilut kaksi viikkoa ihanaa laiskuutta, hiihtämistä ja syöpöttelyä edessäpäin!

Tässä vielä muutama kuva ala-asteen joulujuhlasta.