Luminen aamu Livignosssa

Kun päätimme tulla Italiaan, halusimme ehdottomasti lähelle vuoria, jotta pääsisimme viikonloppuisin hiihtämään. Tietysti valitsemamme vuosi on ollut tähän asti noin sataan vuoteen lämpöisin ja väåhälumisin.

Lähirinteellämme ei vieläkään ole kaikki rinteet auki, joten olemme sitten ajelleet viikonloppuina vähän korkeammalle.

Viime viikonlopun vietimme Livignossa. Lähdimme lauantaiaamuna 8.30 Leccosta, ja mäessä olimme 3 tuntia myöhemmin. Sunnuntaipäivänä hiihdimme kolmeen iltapäivällä, söimme, ja kotona olimme kahdeksalta.

Tähän mennessä olemme katastaneet Livignon, Madesimon, Gressoneyn, ja Pilan.

Lähiviikoiksi on luvattu onneksi lunta jopa Lecconkin, joten toivoa on, että automatkat vähän lyhenisivät!

Valokuvasatoa matkan varrelta

Joulukuun alussa pitkä viikonloppu Roomassa:

Poikien toiveena oli Italiaan muutettuamme päästä käymään Roomassa. Vietimme kolme kunnon turistipäivää juosten nähtävyyksiä aamusta iltaan.

Päätimme ikuistaa itsemme. Lilli auttoi taiteilijaa ja piirsi sinnikäästi Rasmuksen kuvaa lähes yhtä pitkään kuin vanhempi kollegansa.

Kaikista tehtiin jotenkin nuoremman näköisiä kuin olemme. Minua se ei tietenkään haitannut...

Joulumarkkinat

Kirkkomme järjestämät joulumarkkinat. Vihreä talomme näkyy taustalla.

Joulu Dolomiiteillä

Joululoman ensimmäisen viikon vietimme Val Gardenassa Dolomiiteillä. Paikka oli aivan mahtavan kaunis, ja rinnekilometrejä riitti loputtomiin.

Ilimoja piteli. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, mutta joskus taas aivan jäätävän kylmä. Lunta satoi, oli pilvistä, tuulista....kaikkea mahdollista. Vettä ei tainut kuitenkaan sataa yhtenäkään päivänä.

Lilli ja 12 kilometrin lasku Ortiseihin. Taitaa olla kuvaa ottaessa puolessa välissä.

Luca perheineen piti meille seuraa. Lilli tykkäsi erityisesti 6-vuotiaan Alessandron seurasta : ), vaikka osoittaakin kuvassa sauvalla toiseen suuntaan. Tällä italialaisella perheellä on ollut asunto Val Gardenassa 30 vuotta, joten oli helppo hiihdellä kokeneen oppaan perässä.

Yhtenä päivänä teimme kuuluisan Stellanrondan (noin  36 km) sekä kävimme samalla Marmoladan huipulla. Hiihdimme pysähtymättä 8.30-16.30, koska muuten olisimme missaneet viimeisen hissin. Hotellilla Lilliä odotti palkinto, kun oli jaksanut urheasti olla mukana koko päivän valittamatta.

Syömme hyvin toisiamme

Italiankielentaitomme kehittyy vauhdilla. Syksyllä vaikeilta tuntuneet asiat menevät nyt jo heittämällä. Puhelinsoitotkaan eivät enää hirvitä. Puhua pälpätämme mahdollisimman paljon, ja näin ollen teemme jatkuvasti myös kammottavia virheitä. Tietää sanoneensa jotain hassua, kun puhekumppani nyökyttelee hymyillen, mutta vaikuttaa jotenkin vaivaantuneelta.

Viimeksi kerroin iloisesti tennishallilla, että "ihanaa päästä pelaamaan nelinpeliä perjantaina, en olekaan pelannut puoleen tuntiin" (piti sanomani puoleen vuoteen)

Petteri selitti autossa matkalla Dolomiiteille minulle italiaksi, että "suksiboksin myyjäkin kehui paikkaa kovasti, siellä hiihdetään hyvin ja syödään hyvin toisiamme".

Museossa olemme väittäneet, että meillä on kolme lasta; kuusi, kymmenen ja viisikymmentä vuotiaat.

Petteri kyseli tarjoilijalta viinistä: mitähän munia tähän on käytetty? (rypäleitä)

Lääkäri  kyseli minulta, mitä poikanne nyt tekee? Minä nukun, vastasin. Lääkäri: mutta mitä poikanne tekee? Minä sitkeästi: nukun, nukun. ----emme päässeet milloinkaan yhteisymmärrykseen mitä hieman sairas Julius sillä hetkellä puuhasi.

Mitä mainioin ulkoilusää

Petteri tuli kotiin oltuaan viikon Suomessa. Seuraavana päivänä hän alkoi heti päivitellä, että on niin mahtava sää, pitäisikö lähteä vähän ulkoilemaan. Huomautin, että samanlainen sää on ollut lähes poikkeuksetta koko talven,  ja en voi siis jokaisen mainion ulkoilusään vallitessa singahtaa pitkälle kävelylenkille.

Sää on ollut syksyn ja talven seuraavanlainen: kaksi viikkoa paistaa aurinko, sitten sataa kaatamalla yhden tai kaksi päivää. Nyt talvella  öisin on pakkasta, mutta päivällä aurinko nostaa lämpötilan 10 asteen tuntumaan. Lähes aina on siis aurinkoista, mutta ihanan kirpeä, raikas ilma. Sellainen kun Suomessa kauniina myöhäissyksyn päivänä tai alkukevään.

Tällä viikolla on ollut todella kesäistä ja talvista. Haravoin lehtiä pienestä pihastamme tiistaina t-paitasillani. Mutta seuraavana aamuna nurmikko oli huurussa ja lähdin talvitakissa viemään lapsia kouluun. Iltapäivällä olisin jälleen voinut istua auringossa parvekkeella, ehkä viltti harteillani, mutta kuitenkin.

Ensi viikoksi on kuitenkin luvattu lunta Leccoon. Sitä odotellessa - koulut menevät kuulemma kiinni. Vuorilta tulevat oppilaat eivät nimittäin pääse alas lumisia teitä pitkin kesärenkaillaan.

Italian koulussa ei laiskotella

Nyt kun lapset ovat käyneet italialaista koulua neljä kuukautta, on minulle selvinnyt monta asiaa.
Esimerkiksi  miksi lapset tekevät niin paljon läksyjä, ei nyt Lillin luokalla, mutta Rasmuksen ja Juliuksen. Syynä tähän on se, että kokeista ei ilmoiteta etukäteen. Tulet aamulla kouluun, ja kas vain toteat, että tänään on maantiedon koe, joka ratkaisee numerosi joulutodistukseen. Kun kerroimme Suomen koulusta, jossa opettaja kiltisti ilmoittaa vähintään viikkoa etukäteen kokeesta ja koealueesta, meille naurettiin " sehän on aivan liian helppoa"!

Lisäksi koulupäivät ovat todella pitkiä. Rasmuksella ja Lillillä on kolmena päivänä viikossa 7,5 tuntia ja kahtena 5 tuntia. Välitunteja on paljon vähemmän kuin Suomessa. Aamulla painetaan kaksi tuntia putkeen, ennen kuin on ensimmäinen tauko. Pitkinä päivinä on sentään suhteellisen pitkä ruokatunti. Näiden päivien päälle tulevat vielä läksyt, joita jopa Lillillä on ollut suhteellisen paljon.

Lilli käy ensimmäistä luokkaa, jonka päätarkoitus on, että lapset oppivat mahdollisimman nopeasti lukemaan. (Lilli kävisi siis Suomessa vielä esikoulua). Luoja kiitos Lilli tavasi ensimmäiset tavunsa ja sanansa noin kuukausi sitten ja minä sain opettajan pois niskastani. Siihen asti päivittäinen tervehdys oli ollut, että Lillin pitäisi harjoitella kotona enemmän.

Lapsillemme Suomalainen koulu tuntuu varmaan tämän myllytyksen jälkeen lastenleikiltä!

Yritimme analysoida Italian ja Suomen koulusysteemin eroja italianopettajani kanssa, jolla on kaksi lasta. Hänen mielestään Italian koulu on hyvin teoreettinen ja kaikista asioista pyritään opettelemaan "kaikki mahdollinen". Koulukirjatkin ovat niin jumalattoman paksuja, että suomalainen oppilas jo pyörtyisi sellaisen nähdessään.
Koulu alkaa aina kahdeksalta, monet koulut toimivat vielä kuutena päivänä viikossa.
Ei voi siis pohjois-italialaisia ainakaan laiskoiksi syyttää. Kuutena päivänä kahdeksaksi töihin tai kouluun ja sunnuntaina kahdeksaksi aamumessuun.

Mutta torstainana alkaa joululoma, joten reilut kaksi viikkoa ihanaa laiskuutta, hiihtämistä ja syöpöttelyä edessäpäin!

Tässä vielä muutama kuva ala-asteen joulujuhlasta.

Apua, joudummeko kirkonkiroukseen?

Julius joutui Sister Saran puhutteluun koulussa, vakavaan sellaiseen.

Kyseiseen puhutteluun johti hartaushetki koulussa, jossa oppilaat saivat myös käydä ehtoollisella. Julius (käytyään juuri rippikoulun Suomessa) oli kysynyt luokkatovereiltaan, voiko hänkin osallistua. Oppilaiden mielestä ilman muuta, ja näin Julius oli mennyt muiden mukana.

Mutta koska emme ole katolilaisia,  emme saa missään nimessä mennä ehtoolliselle!!! Asia on todella vakava. Kävin pitkän ja ”rakentavan” keskustelun asiasta kyseisen nunnan kanssa jälkeenpäin. Luterilainen ehtoollinen tarkoittaa kuulemma vain syntien anteeksiantamista, mutta katolilaisuudessa  leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti  Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. No joka tapauksessa, asia on meiltä vääräuskoisilta kielletty.

Entäs sitten Rasmus. Rasmuskin oli iloisesti käynyt ehtoollisella. Luokkakaverit olivat opettaneet miten kädet pitää laittaa, jos haluaa leivän suoraan suuhun tai sitten annettuna käteen yms. muut tärkeät seikat.  Asiasta kuultuaan Rasmuksen  opettaja suhtautui kuitenkin positiivisemmin kuin em. nunna. Gloria oli vain nauranut ja sanonut ettei Rasmus saa mennä enää toista kertaa.

Lilli ei ollut käynyt ehtoollisella, mutta on oppinut miten katolilaiset tekevät ristinmerkin ja ne latinankieliset sanat, mitä sanovat samalla. Tätä uutta taitoa hän esitteli ahkerasti Roomassa ollessamme, muun muassa syödessämme ravintoloissa.

Kauden avajaiset

Olimme sunnuntaiaamuna jo pukeutuneet retkivaatteisiimme tarkoituksena lähteä vuorille kävelemään. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Kahvia juodessani satuin kuitenkin huomaamaan lehdessä ilmoituksen, että kotirinteellämme on kaudenavajaiset. Hissilläkin pääsee ilmaiseksi. Sinne siis. Luvassa oli paikallisten toimijoiden esittelyä ja paikallisten tuotteiden maistelua. (kuuluu asiaan jokaisessa kissanristiäisessä. Kyseessä ovat aina juusto- ja makkarakauppiaat).
Luntakin on rinteille tykitetty sen verran, että lapset saivat vuoden ensimmäisen lumisodan aikaiseki. Muuten rinteet olivat vielä lumettomat, tarkoitus on kai saada ne auki jouluksi. Talvi on täälläkin myöhässä.

Väkeä oli pilvin pimein, mutta onnistuimme kaappaamaan kuitenkin yhden rinneravintolan terassilta pöydän itsellemme. Gourmetelämyksiä ei tosin saanut, listalla oli ranskalaisia perunoita, lihapataa ja jälkiruoaksi juustoa. Aurinko porotti kuumasti ja nautimme kauniista sunnuntaipäivästä viiniä siemaillen ja italialaisia tarkkaillen. Kaikki vetivät perinteseen tapaan pienet sunnuntai-iltapäivä hönöt viinillä ja poisuivat ravintolasta iloisesti hymyillen ja höpötellen. Sunnuntai on ehdottomasti paras päivä Italiassa!

Lähirinteemme on Barziossa sijaitseva Piani di Bobbio. Se on ihan hyvä pieni hiihtokeskus. Siellä on jopa 4 mustaa rinnettäkin. Meiltä ajaa hissin ala-asemalle 10m minuuttia.

Lilli kuivaharjoittelee hissin käyttöä. Minä pidän huolta Hello Kitty-repusta.