Italian vuotemme jatkuu vielä jouluun 2012 asti. Päätimme pidentää alkuperäistä aikataulua yhdellä syksyllä. Viimesyksy oli niin kaoottinen, että halusimme elää hieman aikaa ihan tavallista italialaista elämää. Nyt kun hallitsemme suurimman osan arkisista rutiineista ja kielikin alkaa sujua, on mukava jäädä vähäksi aikaa ihan vain elämään ilman, että jokainen päivä on suuria haasteita täynnä.
Ja kun niitä ei ole, niin tietysti niitä voi yrittää itse saaada aikaa...
Oresteshutten 2600m
http://www.oresteshuette.eu/ 
Viime keväänä löysimme Valle Aostasta Monte Rosalta aivan ihanan vuorimajan. Se on hotellin/rifugion yhdistelmä. Sinne voi mennä ilman omia pyyhkeitä ja lakanoita, siellä on suihkut, joista tulee kuumaa vettä, mutta kahdenhengen huoneiden lisäksi sieltä löytyy myös dormitoreja (yhteishuoneita), jos haluaa edullisempaa asumista. Illallismenuta ei ole, vaan syödään mitä saadaan, mutta sitten puolestaan viinilista on vähän laajempi kuin tavallista rifugiossa.
Varasimme huoneet kahdeksi yöksi ja päätimme näyttää huttenin myös lapsille.
Koska majalle ei ole tietä, katsoin meille suhteellisen helpon reitin alhaalta kylästä. Ajattelin, että lasten kanssa matkaan menee kolmisen tuntia.
Mutta....jostain syystä kukaan meistä ei huomannut reittien risteyskohtaa, josta olisimme käntyneet nousemaan majalle päin. Marssimme eteenpäin ja loppujen lopuksi päädyimme lehmihakaan. Petteri luki karttaa ja sanoi, että tuolta haan päästä se reitti jossain menee. Rinne haan reunassa näytti suhteellisen helpolta, joten hajaannuimme kahteen ryhmään ja lähdimme metsään etsimään reittimerkkejä.
Jonkin aikaa rämmittyämme, emme löytäneet merkkejä, mutta päädyimme joelle, joka virtasi vuolaana vuorilta alas laaksoon. Tässä kohtaa suunnistajamme totesi, että olimme väärällä puolella jokea, ja oikea reitti menisi joen toisella puolella olevassa rinteessä. Matka ei näyttänyt pitkältä, mutta puro näytti runsasvetiseltä ja voimakkaasti virtaavalta. Mieleeni tuli elokuva "Into the wild", jossa päähenkilö ei pääse ihmisten ilmoille kevättulvien yllättämänä.
Kävelimme ylävirtaan jonkin matkaa, mutta lopulta totesimme, että joen ylitys oli mahdotonta reppujen ja lasten kanssa. Virta olisi todennäköisesti vienyt Lillin mennessään, ja vaikka meillä oli mukana köyttä, niin olisimme ainakin kaikki kastuneet perinpohjaiseti. Lähdimme siis lompsimaan alavirtaan.
Maasto oli korkeaa kanervikkoa (Lilliä reiteen saakka), kivilohkareita ja äkillisiä kuoppia. Lisäksi puhkesi ukonilma; salamoi, satoi ja jyrisi. Tässä vaiheessa huumorini oli jossain todella kaukana. Kävelimme Lillin kanssa poikien perässä loputtomalta tuntuvassa metsässä märässä kanervikossa.
Kun vihdoin pääsimme oikealla polulle, pidimme pikaisen (mutta kiivassanaisen) perheneuvottelun, mitä tehdä. Kaikki halusivat kuitenkin jatkaa matkaa, joten soitimme majalle varoittaaksemme heitä, että olimme tulossa suhteellisen myöhään. Sade oli onneksi lakannut, eväät syöty ja kaikki olivat helpotuneita, että olimme selvinneet pois metsästä.
Vaikka lähdimme matkaan suhteelisen hyvillä mielin, niin reitti oli kuitenkin nousua 3 tuntia, jalkamme olivat jo väsyneitä ja korkeus oli n. 2500 metriä. Minä ja Lilli pidimme perää, ja laahustimme eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Sade ja ukkonen alkoivat uudestaan. Oli kuitenkin vielä niin lämmintä, että jatkoimme matkaamme shorteissa ja sadetakeissa.
Nousu tuntui loputtomalta.
Nousimme yhteensä 2880 metriin. Huipulla lämpötila oli lähellä nollaa ja sade jäätävää, mutta olimme yksinkertaisesti niin väsyneitä, ettemme jaksaneet alkaa kaivelemaan vaatteita vaan ajattelimme jatkaa lopullisen puolen tunnin laskun majalle samoissa märissä vaatteissa ja reidet punaisina ja kohmeisina. Pitää ottaa huomioon, että kun lähdimme Leccosta, lämpötila oli +28. Emme pystyneet kuvittelemaan, että se laskisi nollan tuntumaan, vaikka korkealle olimmekin menossa.
"Sitkeät sissimme jaksavat vielä hymyillä. Äitiä ei näy kuvassa, sillä hänen hymynsä on jo hyytynyt"
Mikään ei ole tuntunut niin ihanalta, kun nähdä majan valot illan hämärässä, päästä tulikuumaan suihkuun ja saada kuivat vaatteet päälle. Olimme lähteneet laaksosta iltapäivällä kahdelta ja majalle saavuimme illalla puoli yhdeksältä. Sanomattakin on selvää, että illallisen jälkeen nukahdimme koko poppoo jotakuinkin samantien päästyämme sänkyihimme.
Seuraavana päivänä oli sumuista ja sateista. Teimme kuitenkin muutaman tunnin lenkin lähimaastoissa. Kävelimme mm. Lago blulle, koska kahjot lapsemme halusivat ehdottomasti käydä uimassa jäätävän kylmässä vuoristojärvessä.
Majalla pelasimme aikamme kuluksi kaikki tarjolla olleet lautapelit. Master mind oli lasten suosikki.
Viimeisenä aamuna paistoi aurinko. Uskokaa tai älkää, mutta kaksi tuntia tämän kuvan otosta tuli lunta. Vannoimme, että seuraavan kerran kun lähdemme näin korkealle, otamme pipot mukaan, vaikka alhaalla olisi pahin helleaalto miesmuistiin.
Hengissä selvittin jälleen kerran ja lapsista oli hauskaa. "Oli aika kiva reissu", kuului jälkikommentti!
