Koulussa kasvatuskeskustelussa

Minut ja kuusi muuta äitiä oli kutsuttu koululle tapaamiseen. Kutsu oli tullut virallisen kirjeen muodossa. Kirje ei enteillyt hyvää: lapseni ei yritä parastaan, häiritsee tunnilla ja saa liian huonoja arvosanoja. Koulun rehtorikin tulisi paikalle. 
Ennen tapaamista parkkeerasin penkille jäätelöbaarin eteen ja vahvistin itseäni isolla pallolla pistaasijäätelöä. Arvelin tarvitsevani sen. Kohta penkille ilmaantui muitakin äitejä. Siinä nökötimme rivissä ja hermostuneesti keskustelimme lapsistamme. Kaikki tunsimme syvää myötätuntoa – ei suinkaan opettajia – vaan lapsiamme kohtaan, jotka joutuvat italialaisen koulun läpikäymään. 

Tapaamiseen oli koottu kaikki luokan opettajat. Hekin nököttivät rivissä, mutta puolestaan luokan seinustalla, kun rehtori aloitti kertomaan miksi tapaaminen oli järjestetty. Lähinnä hän keskittyi puheessaan siihen, miten huonosti me kasvatamme lapsiamme. Miten hänkin on työssäkäyvä äiti ja silti ennättää iltaisin tarkistaa, että läksyt ovat tehty. Miten meidän täytyy osoittaa esimerkillä, että koulu on tärkeää. 

Sitten oli opettajien vuoro: 

-         historian opettaja nousi oikein seisomaan ja mesosi miten miedän täytyy rankaista lapsiamme. Ymmärrättekö te – lapsia täytyy rankaista!!

-         englannin opettaja aloitti istuen, mutta sitten kiihtyessään hänkin nousi seisomaan. Hän oli syvästi järkyttynyt siitä, että keskiviikkona (lyhyt koulupäivä päättyy 13.00) hän on nähnyt poikein pelaavan jalkapalloa pihalla. ” Kello kolmelta iltapäivällä” hän  huusi ja käsillä viuhtoen vahvisti sanomaansa. ”Kello kolmelta tehdään läksyjä. Jos läksyt on tehty seitsemään iltaan mennessä, niin sitten voidaan mennä pelaamaan palloa”. 

Olin jossain vaiheessa avannut suuni ja maininnut lasten motivoinnista ja olisiko jotain mitä koulu voisi tehdä motivaation kasvattamiseksi. 

-          Maantiedon opettaja (taas yksi, joka nousi seisomaan ja huusi) korosti vahvasti painottaen, että heidän tehtävänsä ei ole motiovoida lapsia oppimaan, heidän tehtävänsä on opettaa. Tätä huutoa muut opettajat säestivät, mutta valitettavasti kakofoniasta johtuen en saanut poimittua enempää sanomaa.  

-          Historian opettaja jatkoi saarnaansa, joka tällä toisella kertaa kesittyi samaan kuin rehtori. Miten me emme korosta tarpeeksi lapsillemme sitä että koulu on tärkeää. 

Selväksi tuli myös se,

-          että lapset tulevat kouluun tapaamaan kavereitaan. Apua -  sehän on aivan järkyttävää. Olemme syvästi pöyristyneitä tästä tosiasiasta Petterin kanssa.

-          että lapset eivät jaksa keskittyä tunnilla. -  Tämäkin tuli aivan yllätyksenä ja puun takaa. Luokassa on on paljon poikia, ja Lillin lisäksi ainakin muutama tyyppi, joilla on keskittymisvaikeuksia. Päivän aikana ei pidetä taukoja, vaan lähes putkeen opiskellaan kahdeksan tuntia.  

-          että lapset eivät tee tarpeeksi ja huolella kotiläksyjään.  – myönnän, etten jaksa joka ikinen ilta ja päivä niuhottaa läksyistä. Ajattelen myös, että kahdeksan tuntia opiskelua päivässä riittää. Säälittää laittaa lapsi vielä illaksikin koulukirjojen ääreen. Vaikka se täällä normaalia onkin. 

Kotona kaadoin itselleni ison lasin viiniä ja soitin miehelleni. Sanoin, että otan tämän nyt ihan huumorilla, mutta oli kyllä viimeinen koulukeskustelu, johon minä osallistun.  Olen jo loistanut poissaolollani koko talven. Aina kun Petteri on Italiassa hän käy keskustelemassa opettajien kanssa Lillin asioista. Jostain syystä myös opettajat suhtautuvat isään paljon rauhallisemmin. Luulen, että Petteri välttyy näiltä kasvatussaarnoilta. Hän saa aivan asiallisia neuvoja siitä miten Lillin koulutyötä voisi parantaa. 

Äiditkö täällä vain ovat vastuussa lapsistaan? Miksi kukaan ei tässä tapaamisessa maininnut, että olisi hyvä, jos isätkin olisivat paikalla. Mikä on isien rooli italialaisessa kasvatustyössä?