Kauden avajaiset

Olimme sunnuntaiaamuna jo pukeutuneet retkivaatteisiimme tarkoituksena lähteä vuorille kävelemään. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Kahvia juodessani satuin kuitenkin huomaamaan lehdessä ilmoituksen, että kotirinteellämme on kaudenavajaiset. Hissilläkin pääsee ilmaiseksi. Sinne siis. Luvassa oli paikallisten toimijoiden esittelyä ja paikallisten tuotteiden maistelua. (kuuluu asiaan jokaisessa kissanristiäisessä. Kyseessä ovat aina juusto- ja makkarakauppiaat).
Luntakin on rinteille tykitetty sen verran, että lapset saivat vuoden ensimmäisen lumisodan aikaiseki. Muuten rinteet olivat vielä lumettomat, tarkoitus on kai saada ne auki jouluksi. Talvi on täälläkin myöhässä.

Väkeä oli pilvin pimein, mutta onnistuimme kaappaamaan kuitenkin yhden rinneravintolan terassilta pöydän itsellemme. Gourmetelämyksiä ei tosin saanut, listalla oli ranskalaisia perunoita, lihapataa ja jälkiruoaksi juustoa. Aurinko porotti kuumasti ja nautimme kauniista sunnuntaipäivästä viiniä siemaillen ja italialaisia tarkkaillen. Kaikki vetivät perinteseen tapaan pienet sunnuntai-iltapäivä hönöt viinillä ja poisuivat ravintolasta iloisesti hymyillen ja höpötellen. Sunnuntai on ehdottomasti paras päivä Italiassa!

Lähirinteemme on Barziossa sijaitseva Piani di Bobbio. Se on ihan hyvä pieni hiihtokeskus. Siellä on jopa 4 mustaa rinnettäkin. Meiltä ajaa hissin ala-asemalle 10m minuuttia.

Lilli kuivaharjoittelee hissin käyttöä. Minä pidän huolta Hello Kitty-repusta.

Mammojen pizzailta

Rasmuksen luokkalaisten äidit muodostavat tiiviin ryhmän. Kaikki ovat tunteneet toisensa jo viitisen vuotta tai pidempääkin. Joka iltapäivä he kerääntyvät ringiksi koulun pihalle odottamaan ”pienokaisiaan” koulusta. Minut vedettiin mukaan tähän piiriin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, eniten tietysi ne, jotka osasivat englantia.

Minulle oli jo vihjailtu, että pari, kolme kertaa vuodessa he lähtevät ulos illalla ilman miehiä ja lapsia. Nyt syksyn ensimmäinen pizzailta oli vihdoin ajankohtainen. Sen verran olen kuitenkin vielä ulkopuolinen, että kuulin asiasta jälkijunassa. Moni äideistä muisti kuitenkin varmistaa, että varmasti tiedän asiasta ja minulle järjestettiin myös kyyditys paikalle minun sitä mitenkään pyytämättä. Suomalaisena ajattelin, että onpas ystävällistä, ei tarvitse itse olla kuskina!

Kokoonnuimme ravintolaan ja ensimmäiseksi opin, että ”pizzailta” on yleisnimitys sille, että lähdetään ulos syömään porukassa. Jotkut tilasivat pizzaa, suurin osa ei. Toiseksi opin, että ulos lähteminen täällä tarkoittaa todella sitä, että mennään syömään – ei juomaan. Minä olin ensimmäinen, joka vienolla äänellä ehdotti, että eikö nyt otettaisi lasilliset viiniä. Loppujen lopuksi 15 naisesta 4 joi viiniä, loput vettä tai coca colaa.

Pöydässä kävi mieletön puheen papatus. Jos olette Italiassa olleet ja tarkkailleet isoja seurueita, niin puhehan pöydässä on jatkuvaa; välillä se nousee ja sitten taas laskee nousten jälleen päättyen naurunremakkaan. Tänä kyseisenä iltana puheen sai nousemaan (samalla käsien heilunta kiihtyi potenssiin 10) kaksi asiaa: se minkä kieli lasten oli järkevä valita ensi vuonna toiseksi vieraaksi kieleksi englannin rinnalla. Pöydässä syntyi heti kaksi rintamaa, saksa vastaan espanja. Molemmat rintamat perustelivat kantaansa vahvasti ja kovaäänisesti.  Toinen yhtä vahva mutta yksimielinen rintama syntyi, kun piti äänestää siitä, otetaanko joulupäivälliselle mukaan lapset ja miehet vai vain lapset. Kaikki olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että ukot pysykööt kotona!

Ilta oli hauska, lähdimme käymään vielä baarissa (jossa useimmat joivat teetä!!!). Leccon iltaelämä on valitettavasti hyvin rauhallista ja iltakin oli torstai, joten kaikki olimme aivan poikki kun kahdentoista maissa lähdimme kotia kohden.

"Käyhän ilman kuittia"

Olin jo ajatellut, että italialaisten tekemä pimeä työ on tuulesta temmattua. Niin kuuliaisesti olen saanut vastaanottaa kuitteja jokaisesta pienestä  maitolitra-ostoksestanikin.  Italialaiset ovat suorastaan hysteerisiä kuittiensa kanssa, en muista Suomesta mitään vastaavaa. Täällä ei tulisi mieleenkään, että myyjä ryttäisi kuitin ja heittäisi sen samantien roskikseen, kuten Suomessa usein tehdään.

Oikein ilahduin, kun Rasmuksen fysioterapeutti kysyi, tarvitsenko kuittia.  Vihdoin pääsin todistamaan kunnollista veronkiertoa

Kaksi kertaa viikossa käytän autoa ajaessani keskustaan kielitunneille. Olen löytänyt loistavan parkkihallin, jossa on aina tilaa ja tarpeeksi isot parkkiruudut. Lisäksi palvelu on aivan erinomaista. Ei tarvitse lippua itse laittaa masiinaan eikä todellakaan tarvitse maksaa automaattiin. Virkailija tulee jo juosten paikalle ja napaa lipun kädestäni. Ihmettelin tätä erinomaista palvelua monta viikkoa, kunnes vihdoin tänään tajusin, että kysehän on selvästä rahan pimityksestä. Maksan käteisellä kassaan, en saa kuittia ja virkailija tulee painamaan jotain nappia, jotta puomi aukeaa.

Tänään taisi kyllä olla pomo paikalla, sillä meno oli tyystin toisenlaista  : )

Jatkan tarkkailua -  ja raportoin uudelleen. Toistaiseksi siis toiminta ollut hyvin pienimuotoista ja ymmärrettävää.

( Itsekin siirryn "pimeästä" parkkihallistani viereseen kalliseen kerrostaloon, jossa maksan pimeästi italianopelleni tunneistani. EI tulisi mieleenikään raportoida verottajalle!)

Syyslomalla Veronassa

Ajelimme Veronaan sunnuntai-iltana ja lähdimme tiistaina. "Kaksi päivää kulttuuria" - kuten Julius asian ilmaisi. Kävimme muun muassa katsomasa Veronan ehkä kuuluisinta nähtävyyttä, Julian parveketta.
Hotellimme oli aivan Verona areenan läheisyydessä. Hintakin oli kohtuullinen, mutta kuulemma ainakin tuplaantuu ooperajuhlien aikaan. Sää oli aurinkoinen ja päivällä lämmin. Ihanaa, vaikka toisaalta talvi saisi alkaa tulla, jotta päästäisiin jouluna hiihtämään.

Anestesialääkärin vastaanotolla

Kun pääset italialaisen terveydenhoidon piiriin, tarvitset käyttääksesi sen palveluja terveyskortin, ”tessera sanitarian”.  Pitkällisen ja erinnäisten väärien neuvojen jälkeen saimme selville ufficion, josta kortin voi käydä noutamassa. Menimme sinne hyvissä ajoin varustautuneina pitkään odotukseen. Yllättäen pääsimmekin tiskille nopeasti, mutta heti kättelyssä kävi ilmi, että koska mm. avioliittotodistuksemme oli kotona, kortteja ei voitu meille kirjoittaa. Olimme tehneet anteeksiantamattoman virheen Italiassa: emme olleet raahanneet mukanamme kansiota, joka sisältää todistukset lähes kaikesta mahdollisesta meihin liittyvistä asioista. (olin naureskellut näille kansioille, joita ihmiset kantavat jokaiseen kunnan toimistoon mukanaan, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtää asian tärkeyden) .

Matka kotiin ja takaisin toimistoon todistusten kanssa. Tämän jälkeen saimme käteemme listan, josta valitsimme perheellemme oman lääkärin. Me katsoimme parhaimmaksi ottaa meitä lähimmän (50m asunnostamme). Tällä lääkärillä käymme sitten valittamassa kaikki vaivamme ja hän lähettää meidät eteenpäin, jos katsoo aiheelliseksi.

Minä tarvitsin itselleni ja lapsille terveystodistukset urheilua varten. Seurat vaativat niitä, ja jopa kuntosalisi haluaa todistuksen, että olen täysissä hengen ja ruumiin voimissani.  Otin siis itseäni niskasta kiinni ja lähdin Lillin kanssa katsastamaan lääkäriämme.

Vastaanotto on todella aivan talomme lähellä, en ollut sitä vain koskaan huomannut.  Ensimmäinen asia, joka pisti silmääni, oli seinässä oleva kyltti: Lääkäri XXXX, erikoistunut anestesiaan ja hammaslääketieteeseen.  Minulla ei juuri sillä hetkellä ollut tarvetta kumpaakaan, mutta menin sisään kuitenkin.  Vastaanotolle ei ollut ajanvarausta maanantai-iltana, joten kaikki pääsivät sisään vuorollaan. Ilahtuneena huomasin tutun kaupan tädin olevan myös jonossa. Varmistin häneltä, että tohtorimme ei ole siis VAIN hammaslääkäri ja myös ihan tavallinen lääkäri. "Kyllä kyllä, torstaisin hän hoitaa hampaita, muina päivinä muuta kehoa".

Vuoromme tultua tämä vanha herrasmies ensiksi ilmoitti, että hän ei hoida lapsia. Rouva hyvä, teidän täytyy etsiä lastenlääkäri. (tätä ei tietenkään terveystoimiston virkailija voinut minulle kertoa). Lääkäri sanoi, että minun on palattava toimistoon, ja valittava lapsillemme uusi lääkäri. No voisikohan kuitenkin kirjoittaa minulle todistuksen salia varten.

-          Kyllä kyllä, olisiko teillä mukana jotain todistusta, että olette terve?

-          Eiii, sanoin miettien, että mitähän todistusta tohtori mahtaa tarkoittaa. Mutisin jotain kaikkien papereiden olevan Suomessa.

-          Selvä sitten , kirjoitan vain lähetteen tutkimuksiin.

-          Saanko vastaanottojan tai jotain, kysyin.

-          Ei ei, voitte tulla milloin tahansa uudestaan tämän lähetteen kanssa.

SIIS sain lähetteen hänelle itselleen verenpaineen yms. ottoa varten, mutta tämänkertaisella vastaanottokäynnillä hän ei voinut asioita hoitaa. Lähdin vastaanotolta lievästi ärtyneenä. Nyt minun pitää mennä uudestaan tutkituttamaan itseni, jotta saan paperin, jotta voin käydä salilla.

Seuraavana päivänä menin hakemaan lastenlääkärin nimeä terveystoimistosta. Hieman harmistuneena selitin, miten minun ja mieheni lääkäri ei hoida lapsia. Virkailija katsoi lääkärin nimeä ja sanoi iloisesti, ei tietenkään, hän hoitaa vain aikuisia. En jaksanut suuttua asiasta, kyseessä oli nimittäin eri virkailija, kuin se joka alun perin antoi meille lääkärin nimen.

Tänään olemme matkalla lastenlääkärin vastaanotolle. Mielenkiinnolla odotan.

Näin vuokraisäntäämme aamulla ja hän sanoi suosittelevansa lääkärin vaihtoa. Se meitä lähellä oleva ei ole kuulemma hyvä. Onneksi en kuitenkaan ole menossa hoidattamaan hampaitani hänellä.

Italian kielioppi

Kun aloin opiskella italiaa, ajattelin tyytyväisenä, että onpas helppoa. Pitkään elin sen harhaluulon vallassa, että italia on suhteellisen yksinkertainen kieli.

Valitettavasti olen herännyt huomaamaan, että italian verbioppi on aivan järkyttävän monimutkaista!

On olemassa preesens ja imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti,  konditionaali ja imparatiivi, aivan kuten Suomessakin.  Mutta on muun muassa olemassa toinenkin perfekti ja pluskvamperfekti. Näitä ei onneksi käytetä Pohjois-Italiasa, mutta muodot on kuitenkin tunnIstettava esim. tekstistä. Sitten on futuuri  ja futuuri anteriore.

Tämän lisäksi  on olemassa konjuktiivi, jolla on myös kaikki aikamuodot. Konjuktiivia käytetään mm. ehtovirkkeissä. Siis jälleen pitää opetella samasta verbistä eri muodot kaikille aikamuodoille. Ajattelin ensin, että jätän konjuktiivin kokonaan väliin, kunnes opettajani Madde valisti minua viime tunnillamme, että ilman konjuktiivia en voi sanoa esim. seuraavaa lausetta. Pelaisin (konditionaali) enenmmän tennistä, jos minulla olisi (konjuktiivin imperfekti) enenmmän aikaa.

Essere  esimerkiki on olla-verbi ja taipuu niinkin kummallisiksi muodoiksi kuin esimerkiksi:
(minä, sinä hän, me, te, he)

preesens:  sono , sei, e, siamo, siete, sono,

Imperfekti: ero, eri, era, eravamo, eravate, erano

passato remoto: fui, fosti, fu, fummo, foste, furono

konjuktiivi; sia, sia, sia, siamo, siate, siano

Futuuri. Saró, sarai, sará, saremo, sarete, saranno

Konditionaali; sarei, saresti, sarebbe, saremmo, sareste, sarebbero

Että se kielen yksinkertaisuudesta.

Verbioppia kertaillessa illat kuluvat rattoisasti!

Lisäksi olen muun muassa oppinut viime viikkojen aikana, miten sanotaan ”tarvitsen jotain”. Ei suinkaan kuten englannissa ”I need” , vaan italiaksi sanotaan yksinkertaisemmillaan minulla on tarve johonkin, tai sitten minua palvelisi jokin (ho bisogno di qualcosa, mi serve qualcosa). Eikä kukaan tule vierailemaan (vain lääkärissä tai museossa ”visiteerataan”) kylään tullaa löytämään meidät (trovare noi). Eikä kukaan tietenkään kävele (camminare) vaan menee jaloillaan (andare a piedi).