tiistai 20. joulukuuta 2011

Italian koulussa ei laiskotella

Nyt kun lapset ovat käyneet italialaista koulua neljä kuukautta, on minulle selvinnyt monta asiaa.
Esimerkiksi  miksi lapset tekevät niin paljon läksyjä, ei nyt Lillin luokalla, mutta Rasmuksen ja Juliuksen. Syynä tähän on se, että kokeista ei ilmoiteta etukäteen. Tulet aamulla kouluun, ja kas vain toteat, että tänään on maantiedon koe, joka ratkaisee numerosi joulutodistukseen. Kun kerroimme Suomen koulusta, jossa opettaja kiltisti ilmoittaa vähintään viikkoa etukäteen kokeesta ja koealueesta, meille naurettiin " sehän on aivan liian helppoa"!

Lisäksi koulupäivät ovat todella pitkiä. Rasmuksella ja Lillillä on kolmena päivänä viikossa 7,5 tuntia ja kahtena 5 tuntia. Välitunteja on paljon vähemmän kuin Suomessa. Aamulla painetaan kaksi tuntia putkeen, ennen kuin on ensimmäinen tauko. Pitkinä päivinä on sentään suhteellisen pitkä ruokatunti. Näiden päivien päälle tulevat vielä läksyt, joita jopa Lillillä on ollut suhteellisen paljon.

Lilli käy ensimmäistä luokkaa, jonka päätarkoitus on, että lapset oppivat mahdollisimman nopeasti lukemaan. (Lilli kävisi siis Suomessa vielä esikoulua). Luoja kiitos Lilli tavasi ensimmäiset tavunsa ja sanansa noin kuukausi sitten ja minä sain opettajan pois niskastani. Siihen asti päivittäinen tervehdys oli ollut, että Lillin pitäisi harjoitella kotona enemmän.

Lapsillemme Suomalainen koulu tuntuu varmaan tämän myllytyksen jälkeen lastenleikiltä!

Yritimme analysoida Italian ja Suomen koulusysteemin eroja italianopettajani kanssa, jolla on kaksi lasta. Hänen mielestään Italian koulu on hyvin teoreettinen ja kaikista asioista pyritään opettelemaan "kaikki mahdollinen". Koulukirjatkin ovat niin jumalattoman paksuja, että suomalainen oppilas jo pyörtyisi sellaisen nähdessään.
Koulu alkaa aina kahdeksalta, monet koulut toimivat vielä kuutena päivänä viikossa.
Ei voi siis pohjois-italialaisia ainakaan laiskoiksi syyttää. Kuutena päivänä kahdeksaksi töihin tai kouluun ja sunnuntaina kahdeksaksi aamumessuun.

Mutta torstainana alkaa joululoma, joten reilut kaksi viikkoa ihanaa laiskuutta, hiihtämistä ja syöpöttelyä edessäpäin!

Tässä vielä muutama kuva ala-asteen joulujuhlasta.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Apua, joudummeko kirkonkiroukseen?

Julius joutui Sister Saran puhutteluun koulussa, vakavaan sellaiseen.
Kyseiseen puhutteluun johti hartaushetki koulussa, jossa oppilaat saivat myös käydä ehtoollisella. Julius (käytyään juuri rippikoulun Suomessa) oli kysynyt luokkatovereiltaan, voiko hänkin osallistua. Oppilaiden mielestä ilman muuta, ja näin Julius oli mennyt muiden mukana.
Mutta koska emme ole katolilaisia,  emme saa missään nimessä mennä ehtoolliselle!!! Asia on todella vakava. Kävin pitkän ja ”rakentavan” keskustelun asiasta kyseisen nunnan kanssa jälkeenpäin. Luterilainen ehtoollinen tarkoittaa kuulemma vain syntien anteeksiantamista, mutta katolilaisuudessa  leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti  Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. No joka tapauksessa, asia on meiltä vääräuskoisilta kielletty.
Entäs sitten Rasmus. Rasmuskin oli iloisesti käynyt ehtoollisella. Luokkakaverit olivat opettaneet miten kädet pitää laittaa, jos haluaa leivän suoraan suuhun tai sitten annettuna käteen yms. muut tärkeät seikat.  Asiasta kuultuaan Rasmuksen  opettaja suhtautui kuitenkin positiivisemmin kuin em. nunna. Gloria oli vain nauranut ja sanonut ettei Rasmus saa mennä enää toista kertaa.
Lilli ei ollut käynyt ehtoollisella, mutta on oppinut miten katolilaiset tekevät ristinmerkin ja ne latinankieliset sanat, mitä sanovat samalla. Tätä uutta taitoa hän esitteli ahkerasti Roomassa ollessamme, muun muassa syödessämme ravintoloissa.