tiistai 13. joulukuuta 2011

Apua, joudummeko kirkonkiroukseen?

Julius joutui Sister Saran puhutteluun koulussa, vakavaan sellaiseen.
Kyseiseen puhutteluun johti hartaushetki koulussa, jossa oppilaat saivat myös käydä ehtoollisella. Julius (käytyään juuri rippikoulun Suomessa) oli kysynyt luokkatovereiltaan, voiko hänkin osallistua. Oppilaiden mielestä ilman muuta, ja näin Julius oli mennyt muiden mukana.
Mutta koska emme ole katolilaisia,  emme saa missään nimessä mennä ehtoolliselle!!! Asia on todella vakava. Kävin pitkän ja ”rakentavan” keskustelun asiasta kyseisen nunnan kanssa jälkeenpäin. Luterilainen ehtoollinen tarkoittaa kuulemma vain syntien anteeksiantamista, mutta katolilaisuudessa  leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti  Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. No joka tapauksessa, asia on meiltä vääräuskoisilta kielletty.
Entäs sitten Rasmus. Rasmuskin oli iloisesti käynyt ehtoollisella. Luokkakaverit olivat opettaneet miten kädet pitää laittaa, jos haluaa leivän suoraan suuhun tai sitten annettuna käteen yms. muut tärkeät seikat.  Asiasta kuultuaan Rasmuksen  opettaja suhtautui kuitenkin positiivisemmin kuin em. nunna. Gloria oli vain nauranut ja sanonut ettei Rasmus saa mennä enää toista kertaa.
Lilli ei ollut käynyt ehtoollisella, mutta on oppinut miten katolilaiset tekevät ristinmerkin ja ne latinankieliset sanat, mitä sanovat samalla. Tätä uutta taitoa hän esitteli ahkerasti Roomassa ollessamme, muun muassa syödessämme ravintoloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti