Suomalaiset ja italialaiset teini-ikäisen vanhemmat

Löydämme Juliuksen kanssa hienon punttisalin aivan talomme läheltä. Käymme hakemassa hinnaston ja päätämme ostaa kuukausikortit. Minä menen ensimmäisenä. Selitän kyllä yliystävälliselle Fabriziolle, että poikani (14v) tulee tänään myöhemmin paikalle. Mutta siinäpä se , vanhemmallinen huoltovelvollisuus. Annan Juliukselle rahaa, hän menee yksin salille, ostaa kortin, ja hoitaa kaiken kaikkiaan asiansa itse.

Kun olen toista kertaa treenaamassa uudella salillani, huomaan perheen, joka ilmiselvästi keskustelee kassalla salille liittymisestä. Mukana tässä tärkeässä toimessa ovat siis isä, äiti, ja Juliuksen ikäinen poika, jolle salikorttia ollaan ostamassa. Neuvoteltuaan Fabrizion kanssa, perhe lähtee tutustumaan salin tarjontaan. Siis käytännössä pieni ja pyöreä isä hyppelehtii Fabrizion perässä paikasta toiseen, pienen ja pyöreän äidin avustamana. Murrosikäinen poika kulkee takavasemalla, mutta ei jurnuta, mutise mitään ja osoita muutenkaan mitenkään protestoivansa tai häpeävänsä vanhempiensa käyttäytymistä.

-          Never in Finland!!!

Innamorati = rakastuneet

Vietämme lauantai-iltaa paikallisessa ”Potsin paikassa.” (Ristorante ai Poggi). Se on kohtuullisen hyvä ravintola aivan lähellämme. Ravintolalla on iso aidattu terassi, joten lapset voivat juoksennella vapaasti ympäriinsä. Seitsemältä paikka on kuin ammuttu täynnä isoja seurueita lapsineen , ja kun me tulemme kahdeksalta lapset ovat jo lopettelemassa pitsojaan. Ravintola on kumonnut kaikki ennakkokäsitykseni  Italiasta, ravintoloista, lapsista ja pitsoista. Me olemme aina opettaneet lapsillemme, että Italiassa pitsa syödään veitsellä ja haarukalla, pöydässä istutaan kauniisti ja ravintolaan tullaan siisteissä vaatteissa. VÄÄRIN. Tässä suhteellisen siistissä ravintolassa lapset saapuvat paikalle Batman-asuissaan, vetävät pitsaa kaksin käsin ja heti syötyään järjestävät hippaleikin ravintolan terassille.  

Tänä kyseisenä iltana lapsiperheet tekivät siis jo lähtöä, kun me pääsimme ruoan kimppuun. Lilli katseli vain haikeasti suuria leikkiviä lapsiryhmiä. Onneksi yksi pieni, Lillin ikäinen poika jäi jäljelle muitten lähdettyä. Lilli nakersi pitsaansa ja poika kulki edestakaisin pöytämme ohi luoden haikeita katseita Lilliin. Huomattuaan tämän Lilli alkoi laatia sotasuunnitelmaa kuinka päästä kontaktiin ihailijansa kanssa. Yritimme sanoa, että mene vain tekemään tuttavuutta, mutta puutteellisella kielitaidolla se tuntui Lillistä ylivoimaiselta. Onneksi kävi niin, että poika haki sisältä ravintolasta itselleen jäätelön. Lillli huomasi tilaisuutensa tulleen, ja meidän rohkaisemana lähti hakemaan itselleen täsmälleen samanlaista jäätelöä kuin pojalla oli.

Se oli siinä! Poika tajusi heti jäätelövalinnan olevan merkki ihastuksesta, ja loppuillan pariskunta vietti varjossa puiden alla jäätelöä syöden ja jutellen. (poika jutteli Lillille kovasti kaikenlaista ja Lilli  nyökytteli) Lilli kävi välillä meidän luona pöydässä kysymässä miten sanotaan italiaksi se ja se….Kielenopiskelun motivaatio kasvoi hetkessä 100 prosentilla.

Tämä ihana pieni poika karkasi vielä perheeltäänkin  parkkipaikalta sanomaan Lillille viimeiset ciao ciaot.

Lilli oli huipputyytyväinen iltaansa ja ensimmäiseen italialaiseen poikaystäväehdokkaaseen. Hetken mietittyään asiaa totesi kuitenkin: ”Oli sillä vähän ohuet hiukset”.

Kuinka monta putkimiestä tarvitaan...

Kuinka monta putkimiestä tarvitaan korjaamaan rikkinäinen käsienpesualtaan tulppa?
Mainitsen asiasta vuokraemännälle. Tulppa jää paikoilleen ja lisäksi bideen hana vuotaa. Sanon, että ei mitään kiirettä, jos jossain vaiheessa joku voisi tulla tsekkaamaan.
Samana aamuna paikalle saapuu neljä isoa raavasta italialaista miestä. He valloittavat kylpyhuoneemme ja minä päätän poistua kauppaan ostoksille.
Kun tulen kaupasta miehet ovat poistuneet, mutta kylpyhuoneen lattia on täynnä työkaluja. Oletan, että lounas- ja siesta-aika on alkanut.
Lähden taas asioilleni, ja kun palaan illalla - tadaa- kaikki on kunnossa.
Vastaus on sis neljä, ja työhön kuluu yksi päivä.

Ensimmäinen italialainen kyläily

Saamme suureksi hämmästykseksemme kutsun juhliin. Kielikoulumme respatyttö välittää kutsun meille italiaksi, joten emme ole ihan varmoja mihin meidät on kutsuttu, mutta Petterin raahaamina (muut olimme hieman epäileviä) saavumme paikalle illalla 19.30.
Kutsu on kielikoulumme yläpuolella asuvalta naiselta. Hän on nähnyt Rasmuksen ja Lillin leikkivän pihalla ja on ajatellut, että olisipa mukavaa kutsua famiglia Finlandese kylään! Hänen siskonsa perhe Kanadasta on juhlan aihe, sillä he ovat lähdössä lapsineen takaisin Kanadaan seuraavana päivänä. Paikalle on kutsuttu ystäviä ja sukulaisia ja meidät!
Onneksi kaikki puhuvat englantia, joten emme joudu sentään pärjäämään italialla vaan saamme solkata italian ja englannin sekoitusta. Petteri keskittyy juttelemaan kanadalaisen pastorin kanssa ja minä huomaan päätyneeni keskustelemaan 25-vuotiaiden italialaisten insinööriopiskelijoiden kanssa. (huom. poikien) Mikäpäs siinä.
Syömme ja juttelemme, ihmisiä tulee ja menee, kaikki puhuvat paljon ja kovaa.  Noin kymmenen maissa lähdemme kävelemään järvelle päin tarkoituksena mennä rannalle soittamaan ja laulamaan.
Loppuillan istumme rantaportailla ja  laulamme yhteislauluja; amerikkalaisia ja italialaisia. Kaikki ovat todella hyviä laulajia, olemme selvästi päätyneet musiikki-ihmisten seuraan. Minä yritän piipittää hiljaa taustalla, ettei kukaan vaan kuulisi epävireistä ääntäni.
Viimein kiitämme ja lähdemme viemään Lilliä nukkumaan, sillä seuraavana aamuna pitää jälleen herätä kielikouluun. Autossa mietimme vielä yhdessä, miten joku on niin vieraanvarainen, että kutsuu täysin vieraan perheen kylään, ihan vain utelialaisuudesta tai ystävällisyyttään.

Kuvia

Tässä muutamia kuvia otettuna ikkunoistamme.

Sanoin viime talvena, että jos muutamme Italiaan, niin haluan, että ikkunoistamme näkyy vuoret.

Tässä oikealla on siis kirkko, josta olen moneen kertaan maininnut. Se on todella vieressä, aamuisin seitsemältä nunnat kiirehtivät sinne aamuhartauteen ja lauluharjoituksiin.

Järvi ja vuoret:
Kuva Leccosta ylhäältä päin. Funivia (gabiini) lähtee 5 minuutin automatkan päästä talostamme Piani D´Ernalle, josta kuva on. Vuoret nousevat Leccon kohdalla noin 1700 metriin.

Tässä ylhäältä kuva toiselle puolelle päin vuoristoa. Piani D `Ernalle tulevat leccolaiset perheet myös viettämään päivää, sillä ilma on viileämpää, ja siellä on ihanan rauhallista. Lisäksi ylhäällä on lasten seikkailupuisto, ravintoloita ja mutama leikkipuisto.

Italiassa kierrätetään

Italian roskasysteemin opetteleminen on vaativaa. Periaatteessa roskat jätetään kadulle, josta roska-auto ne noutaa. Kunnan sivuilla mainitaan tarkasti ajat, jolloin roskapussin saa ovenpieleen jättää: ilta yhdeksästä aamukuuteen. Mutta jokaisella kadulla on omat noutopäivänsä jokaiselle eriväriselle pussille.

Oman katusi ajat saat tietää kunnantoimistosta, joka on auki 8-13.00. Tai sitten soittamalla, (ei aivan onnistu puutteellisella italialla) Käytännössä ihmiset heittävät pussit kadun varteen monta päivää etukäteen, jos ovat esim. lähdössä matkoillle. Tämän takia katujen varsilla on AINA roskasäkkejä. Ymmärrän hyvin Sisilian jäteongelmaa lakkojen aikana, katumme pursuilisi säkkejä, jos roskakuskit olisivat yhdenkin viikon lakossa.

Meillä on kolme pussia, joihin eri roskat laitetaan. Yksi on bio, mutta kahden muun sisällöt ovat minulle edelleen hieman epäselviä. Toiseen laitetaan joitain muoviasioita, toiseen toisenlaisia! Olen yrittänyt lähestyä jäteongelmaa vakoilemalla naapureita. Aamuisin kuuden seitsemän aikaan käyn ensiksikin kurkkimassa kadulla, onko sinne jätetty ylipäätään mitään pusseja. Toiseksi kurkin pussien sisältöä. Saan varmaan pian epämääräisen roskisdyykkarin maineen pikkukadullamme.

kielikurssi_elokuu

Olemme kielikurssilla kolme tuntia aamuisin. Ryhmässämme on minun, Juliuksen ja Petterin lisäksi kaksi saksalaista eläkeläistä. Opettajamme Paola puhuu meille vain italiaa. Kurssi on hauska, sillä olemme kaikki sillä tasolla, että luulemme osaavamme sanoa jotain, mutta kun muodostamme mielestämme täydellisiä lauseita, niin opettajamme katsoo meitä ja huokailee syvään. Lisäksi kuulemme kaiken aikaa Rassen ja Lillin ylihauskan kurssin ääniä. Siellä lauletaaan, tanssitaan, piirretään ... Välillä tuntuu, että me kaikki olisimme mielummin sillä kurssilla :)

Tänään oli jälleen oli + 35 lämmintä. Sorruimme illalla Petterin kanssa, ja raahauduimme läheiselle terasille olusilla. Mitä muuta voi tehdä tuollaisessa kuumuudessa?

Ravintola oli yksi ainoista aukiolevista lähistöllämme tällä hetkellä koska on lomakuukaisi. Mutta terassi täyttyi lapsiperheistä, jotka ilmeisesti kokivat, että on yksinkertaisempaa tulla terasille syömään 7 euron spagettiannoksia kuin kokata itse tässä kuumuudessa! Kannatamme lämpimästi ajatusta.
Terassielämämme loppui kuitenkin lyhyeen, silla Rasse ja Julle odottivat kotona ruokaa ja kotitehtävätkin  olivat tekemättä.

Elokuu

Elokuu 15 2011
Viikon verran olemme olleet italialaisia. Asemapaikknamme Lecco, 70 000 asukkaan kaupunki Lago di Comon kaakkoiskulmassa. Lecco ei ole turistikaupunki, toisin kuin enemman tunnettu kaupunki Como. Me asumme kaiken lisäksi kaupungin laidalla, aivan vuorten vieressa, kaupunginosan nimi on Acquate. Täälla olemme suuri ihmetyksen aihe, "suomalaisia Acquatessa!!!" Loistavaa meidän kannaltamme, sillä halusimme muuttaa keskelle tavallisia italialaisia, ja keskelle heidän tavalista arkeaan.

Tänään täälla on hiljaista, on pyhäpäivä ja kaikilla vapaata. Illalla pelkasin, etta jospa kirkko pyhäpäivän kunniaksi soittaa extrapaljon kelloja. Mutta aamu alkoi aivan normaalisti. Puoli kahdeksalta "heratys", silloin kelloja soitetaan niin pitkään ja niin kovaa, etta nukuminen on mahdotonta. Muuten soittelot ovat puolentunnin valein. Asumme aivan kirkon vieressa, joten tottumiseen menee kyllä aikaa. Alunperin veikkailinkin, etta asuntomme edullinen vuokra johtuu juuri tuosta kirkon läheisyydestä!

Aamuni alkavat silla nautinnolla, etta kipaisen lähikauppaan pitkin kapeita, vanhoja katuja. Alakertojen asunnoista kuuluu italialaisten perheiden aamupalakeskustelut tai kalkatukset. Täälla ei todellakaan mökötetä hiljaa oman lehden parissa, äänista päätellen kaikilla on paljon asiaa ja kaikki puhuvat yhteen ääneen. Lähistolläme on leipomo, makkarakauppa ja minimarket. Lisksi kaupungin paras Gelateria on taloamme vastapaata. Acquatesta löytyy myös kolme ravintolaa, kolme baaria ja kaksi b&b:ta. Puolen kilometrin päässä on myos uusi supermarket, joten saan hoidettua kävelemällä kaikki ruokaostokset.

Huomenna aloitamme koko perhe italian kielen kurssin. Se kestaa kolme viikkoa, sitten palkitsemme lapset lomalla Ligurian rannikolla ennen kuin koulu alkaa 12.9.
Toistaiseksi italian puhuminen on ollut helppoa, kunhan saa kakistetuksi jotain suustaan, niin italialaiset hoitavat loput. Sitten riittääkin, kun vain nyökyttelee, si, no, grazie mille! Mutta veikkaan, etta yksityisopettajamme on hieman vaativampi.