lauantai 20. elokuuta 2011

Italiassa kierrätetään

Italian roskasysteemin opetteleminen on vaativaa. Periaatteessa roskat jätetään kadulle, josta roska-auto ne noutaa. Kunnan sivuilla mainitaan tarkasti ajat, jolloin roskapussin saa ovenpieleen jättää: ilta yhdeksästä aamukuuteen. Mutta jokaisella kadulla on omat noutopäivänsä jokaiselle eriväriselle pussille.

Oman katusi ajat saat tietää kunnantoimistosta, joka on auki 8-13.00. Tai sitten soittamalla, (ei aivan onnistu puutteellisella italialla) Käytännössä ihmiset heittävät pussit kadun varteen monta päivää etukäteen, jos ovat esim. lähdössä matkoillle. Tämän takia katujen varsilla on AINA roskasäkkejä. Ymmärrän hyvin Sisilian jäteongelmaa lakkojen aikana, katumme pursuilisi säkkejä, jos roskakuskit olisivat yhdenkin viikon lakossa.

Meillä on kolme pussia, joihin eri roskat laitetaan. Yksi on bio, mutta kahden muun sisällöt ovat minulle edelleen hieman epäselviä. Toiseen laitetaan joitain muoviasioita, toiseen toisenlaisia! Olen yrittänyt lähestyä jäteongelmaa vakoilemalla naapureita. Aamuisin kuuden seitsemän aikaan käyn ensiksikin kurkkimassa kadulla, onko sinne jätetty ylipäätään mitään pusseja. Toiseksi kurkin pussien sisältöä. Saan varmaan pian epämääräisen roskisdyykkarin maineen pikkukadullamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti