Olen alkanut muuttua leccolaiseksi

Vuosi tekee tehtävänsä. Aika kuluu ja sitä tottuu kaikkeen mitä tapahtuu, mitä näkee ja mihin joutuu.

Lecco  tuntuu nyt pikkukaupungilta niin kuin onkin. Tunnen lähes joka kadun ja ymmärrän, miksi keskustassa törmää jatkuvasti tuttuihin. Tiedän missä mikin virasto sijaitsee, ja missä lastemme kaverit asuvat. Mikä on paras lihakauppa ja mistä saa hyvää leipää. Olen myös lähes tottunut elämään elämää, jossa lapsia suojellaan enemmän kuin suomessa, mutta vain lähes.

Eniten kaipaan Espoosta sitä vapautta, millä lapset saivat juoksennella kavereittensa luona. Samaa vapautta on varmaan pikkukylissä, mutta 70 000 asukkaallaan ja melkoisella määrällä vierasmaalaisia, Leccossa lapset ovat tiukasssa vanhempien valvonnassa. Olen joutunut palaamaan aikaan, joilloin sovitaan leikkitreffejä, siis myös 11-vuotiaille.

Positiivista on ollut se, että olen saanut italialaisia kavereita. Alun perin ajattelin, että vuodessa ei tutustu kehenkään. Nyt minulla on muutama ystävä, joita tapaan viikoittain ja joiden kanssa tekstiviestit kulkevat lähes päivittäin.


Anna, nuorempi nainen, jonka tytär käy samassa jumpassa kuin Lilli, on ollut oikea aarre. Anna kutsuu minut jokaiseen kissanristiäiseen, joita järjestää kotonaan. Lisäksi käymme yhdessä kävelemässä ja uimassa. Hän puhuu minulle hitaasti ja selvästi italiaa ja kieltäytyy käyttämästä englantia. Ihana ihminen!


Maddalena, toinen aarre. Tämä mahtava rouva tuli kanssani pelaamaan tennistä kerran valmentajan pyynnöstä. Olimme pelanneet kaksi kertaa, kun valitin hänelle sivulauseessa, että kaipaisin yksityiopettajaa italiankielessä. Maddalena ehdotti heti, että hän opettaisi minua mielellään. Nyt pelaamme tennistä keskiviikkoisin ja perjantaiaamuisin käyn hänen luonaan italiantunnilla. Hän on juristi, joka on tällä hetkellä kotona, 13-vuotias tytär keskittyy täysillä tennikseen ja kiertää kisoja Suomea myöten. Perhe on matkustellut paljon, ja asunut myös ulkomailla. Hauskin juttu, mitä Maddelta olen kuullut, on kertomus, kun he olivat Ruotsin risteilyllä uutenavuotena: "voitko Sari kuvitella, kaikki olivat siellä laivalla aivan humalassa!"

Tanja, venäläinen nainen, joka on  naimisissa Andrean, italialaisen rakennusurakoitsijan kanssa, on ollut myös pelastukseni. Tanja on lähtenyt aina mukaani, kun olen ehdottanut jotain menoa ja perheittemme kanssa yhdessä olemme myös viettäneet muutaman ratkiriemukkaan illan. Tatjanan poika käy samaa luokkaa kuin Rasmus.

Leccolaiset ovat kuitenkin suhteellisen sulkeutuneita, eivätka ihan helposti ota piiriinsä. Tämän olen ymmärtänyt muiden vierasmaalaisten puheista. Tänään Lilli on ensimmäistä kertaa leikkimässä Mandin, hyvän kaverinsa kotona. Mandin äiti sanoi, että tämä oli Mandille unelma - saada Lilli leikkimään heille. En tiennyt mitä sanoa - muistin vain kaikki sateiset sunnuntaipäivät, jolloin Lillillä ei ole ollut mitään tekemistä ja ajattelin: "kunpa vain olisitte soittaneet".

Samoin myös silmäni ovat alkaneet tottua Leccon kaaottisuuteen. Esiksi ajattelin, että ok- järven ranta on todella kaunis ja vanha kaupunki. Mutta nyt olen alkanut löytää kauniita taloja sieltäkin, missä niitä ei aikaisemmin näkynyt ja tietyyn sekaisuuuteen on tottunut.
Lisäksi vuoret jatkavat hämmästyttävät minua kauneudellaan. Mitä pilvisempi päivä, sitä kauniimpia vuoret. Lapset sanovat välillä, että nyt ne on kiedottu taas hattaraan - ja tämä pitää paikkansa. Sateisena päivänä Leccon vuorien yläpuolella leijuvat pilvet salaperäisinä - aivan kuin eläisi todeksi jotain lasten satua.