Leccon ranta ja vanhakaupunki

Ina oli käymässä luonamme syyslomalla Sveitsistä ja Saavalaiset Suomesta. Viimesenä lämpimänä päivänä nautimme auringosta Leccon rannalla. Seuraavana päivänä ilma muuttui selkeästi syksyiseksi.

Syysaamu

Aamut voivat olla jo todella viileitä. Aurinko kuitenkin lämmittää päivällä, joten lämpötila voi heittää aamun + 10: stä iltapäivän +22:een. Yleensä ne vaatteet jotka valitse aamulla, saavat minut hikoilemaan iltapäivällä. Kaikki muut kulkevat kyllä toppatakki päällä, ja pitävät minua "pohjoisen ihmeenä", joka tarkenee todella vähissä vaatteissa.

Petterin näkemyksiä italiasta 1: Italian työkulttuuri

Asumme Lombardian  pohjoisosassa. Täällä on teollisuutta ja pitkäaikaista vaurautta. Työpaikkoja on, joskaan ei liikaa, mutta niitä kuitenkin on. Asuinkaupunkimme Lecco on yksi Italian vauraimpia kaupunkeja teollisuutensa ansiosta. Leccossa on paljon metalli -ja konepajateollisuutta, joten tällä seudulla työpaikat on lähinnä teollisuudessa, vähemmän turismissa ja niihin liittyvissä oheispalveluissa.

Työpäiviä on samalle päivälle ikään kuin kaksi; ensimmäinen aloitetaan noin klo 8.00 ja se päättyy klo 12.30 alkavaan lounaaseen. Lounastauko kestää muutaman tunnin, minkä jälkeen töitä jatketaan noin klo 15.30 ja työpäivä päättyy noin klo 19. Lounastauon aikana - mitä harhaanjohtavasti joku saattaa kutsua Siestaksi - alussa ja lopussa on kovat ruuhkat. Tauolla kukin tekee mitä parhaaksi näkee; käy lounaalla mamman luona (niin kuin valtaosa  tekee), työlounaalla lähiravintolassa tai hyppää pyörän selkään ja tekee päivän urheilut keskellä päivää. Ravintolat avaavat klo 12 ja sulkevat klo 14. 

Italialaisten sosiaalisuus näkyy vahvasti myös töissä; juuri kukaan ei halua tehdä töitä yksin. Esimerkkinä joko bisneskokoukset tai aitaa korjaavat työmiehet. Kaikki kulkevat aina vähintään pareittain, ja yleensä isoissa joukoissa. Juttu luistaa ja kaipa ne työtkin tulee tehdyksi.

Ylpeys työstä. En ole tavannut ainoatakaan italialaista, joka ei olisi ylpeä työstään. Tai hän kykenee vähintäänkin antamaan vaikutelman, että hän on ainoa, joka kykenee tätä työtä tekemään. Oli sitten kyseessä poliisi, autonkuljettaja, aidankorjaaja tai ravintolan tarjoilija. Tämä välittyy kaikkialle, ja palvelu on erittäin korkeatasoista. Tietenkin kaikki hoituu italiaksi, englannin kielellä asioiville tilanne saattaa vaikuttaa erilaiselta.

Petteri 2: Liikenne Italiassa

Italialaiset rakastavat moottoreita. Mitä lujempaa kone pärisee, sitä machompaa se on. Pienilläkin kujilla ja vuoristoteillä Fiatit ulvovat täysillä kierroksilla ja mutkiin ajetaan surutta. Suuri osa autoista on sitten sen näköisiä, että ahdasta on joskus ollut. Vaan eivät kaikki autot ole rytättyjä kulmistaan, vai montako lommoista Ferraria olet nähnyt? Yleensä jos Ferrari - tai jokin vastaava – on kolaroitu, se on tehty kunnolla.

Liikenne täällä pohjoisessa  on yleisesti ottaen hieman maltillisempaa kuin etelässä . Liikenne etenee ja  ihmiset antavat tilaa, kun sen ottaa.  Jos vuoroaan jää odottamaan, saa odottaa kauan. Kulttuuri on hieman erilaista kuin Suomessa, joissa liikennemerkkejä noudatetaan, usein jopa kirjaimellisesti. Täällä menee se, joka uskaltaa tai luulee ehtivänsä.

En ole nähnyt tilastoa moottoripyöräonnettomuuksista Italiassa, mutta olisin kovin hämmästynyt, jos tilasto ei olisi surullista luettavaa. Moottoripyöräilijät ajavat kuin viimeistä päivää, ja joillekin se myös sitä on. Oli tila iso tai pieni, aina siitä joku motoristi luulee joko ehtivänsä tai mahtuvansa. Hurjaa puuhaa.

Skootterit ovat luku sinänsä. Näillä tuntuu olevan aivan eri säännöt, tai lähinnä käytäntö. Sääntöjä ei ole, mennään sieltä, missä on tilaa. Skootterit puikkelehtivat autorivien välissä, etsien pääsyn valoissa odottavan jonon kärkeen.

Harrastukset

Kun aloin selvittämään harrastusmahdollisuuksia, niin opin, että helpointa on laittaa lapset  lähimmän seurakunnan kerhoihin. Valinnanvaraa on suhteellisen paljon, jumppasalit ovat aivan kotisi vieressä ja siellä ovat kaikki lasten luokkakaveritkin. Hintakaan ei päätä huimaa, 100 eurolla vuodessa saa treenata vähintään kaksi kertaa viikossa. Lisäksi vetäjiä riittää: Lillin palloilukerhossa on pääopettaja + 4 apuopettajaa. Apuopettajat ottivat ensimmäisellä kerralla Lillin hoiviinsa ja Lilli säteili tyytyväisyyttä saadessaan tällaista extrahuomiota!

Lilli käy kerran viikossa palloilukerhossa ja kerran jalkapallokoulussa 10 pikkupojan kanssa. Ryhmään on ilmoittautunut joku toinenkin tyttö, mutta tänään häntä ei ainakaan harjoituksissa näkynyt. Rasse aloitti lentopallon, jonka treenit (2h kerrallaan) ovat kaksi kertaa viikossa.  Lisäksi molemmat käyvät tenniksissä. Tennisklubi on yksityinen ja hinnat jotakuinkin samaa tasoa kuin Suomessa.  Julle pelaa koripalloa kirkon joukkueessa ja käy läheisellä punttisalilla. Tällä hetkellä Rasmuksen treenit ovat kolme viikkoa tauolla, mutta sitten jatketaan.

Ehdottomasti suosituin laji lasten keskuudessa täällä on jalkapallo. Pikkuiset pojat, jotka pelaavat sitä puistoissa ja koulun pihalla ovat todella hyviä. Varmaan lajia on harjoiteltu siitä asti kun ovat oppineet kävelemään. Myös lentopallo on suosittua, koripallo ei niinkään.

Välineurheilusta seurakunnan kerhoissa ei näy hitustakaan. Lapset saapuvat paikalle mitä erilaisimpiin vaatteisiin pukeutuneina. Piristävä poikkeus Suomen jälkeen, tai ainakin Espoon.  Rasmus pelotteli Lilliä, että Lilli ei voi mennä jalkopallokouluun ilman säärisuojuksia. Mutta kenelläkään ei niitä ollut. Kahdella pojalla taisi olla oikeat jalkapallokengät, muut saapuivat paikalle lenkkareissa.

 Tietysti Leccossa on myös oikeita urheiluseuroja, joissa homma otetaan tosissaan. Mutta seurakunnan kerhoissa motto on "Vi aspettiamo numerosi", siis kaikki kynnelle kykenevät mukaan.

Itse pelaan tennistä niin paljon kuin ennätän. Alun vaikeuksien jälkeen olen löytänyt tenniskavereita ja hyvän valmentajan. Saan aina samalla tunnin liikuntaa + italianharjoitusta, kun juttelen tenniskavereitteni kanssa. Klubin valmentaja on ollut ihanan auttavainen. Hän on järjestellyt minulle treffejä sopivien kotirouvien kanssa, jotka ovat siis myös vapaita aamuisin. Iltaisin tai lounasaikaan kukaan ei kentälle ennätä. Miehet tulevat kotiin lounaalle, joten viimeistään 12.00 naiset ryysäävät kotiin laittamaan ruokaa. Ja iltaisin on tietysti lasten läksyt ja harrastukset, ihan niin kuin missä tahansa.

Potilaselämää

Viikon verran olemme eläneet poikkeustilassa. Rassen molemmat kädet ovat poikki, tai luut menivät sijoiltaan, joten molemmat kädet ovat kipsissä.

Viime lauantaina Rasmus yritti tehdä voltin jättitrampoliinilla. Voltti jäi lyhyeksi ja Rasmus tukeutui käsiinsä alastullessaan. Seurauksena oli ambulanssimatka paikalliseen sairaalaan. Itse saavuin paikalle, kun Rasmus makasi ensiapuasemalla sängyssä kivusta ulvoen ja odottaen pääsyä röntgeniin.  Kuvauksen jälkeen kaikki sujuikin nopeasti, kipulääkettä suoneen, väliaikaiset kipsit käsiin ja ortopediselle osastolle odottamaan  varsinaista operaatiota. Valitettavasti  Rasmus oli syönyt  päivällä, joten nukutusta ei voitu laittaa vasta kun ilta kymmeneltä.

Molemmat käsien luut saatiin paikalle nukutuksessa, onneksi leikkausta ei tarvittu. Ystävällinen lääkäri oli tyytyväisen näköinen saapuessaan raportoimaan meille operaatiosta, joka oli ilmeisesti mennyt paremmin kuin hän oli uskaltanut toivoakaan. Lisäksi saimme kuulla, että sattumoisin olimme päätyneet aivan oikeaan paikkaan, sairaala on erikoistunut ortopediaan ja siellä hoidetaan alueen kaikki vaikeimmat tapaukset.

Rasmus vietti kaksi kaksi yötä sairaalassa ja yhden piiitkäään päivän.  Potilas tylsistyi noin kolmessa tunnissa videoiden tuijotteluun ja Harry Potterin kuunteluun.  Maanantaiaamuna saimme kärttyisen pojan vihdoin kotiin. Käsiä särki ja niiden kaikkinainen liikuttelu teki kipeää. Koulua ei voinut ajatellakaan. Onneksi muutamassa päivässä kivut hävisivät ja Rasmuksesta kuoriutui taas jälleen hassutteleva pikkupoika. Kouluun Rasmus pääsi torstaina ja ensi viikko olisi tarkoitus olla jo täydet päivät.

Itse olen saanut selittää valehtelematta ainakin 30 kertaa mitä oikein tapahtui. Olen hionut juonta sanakirjan avustuksella, ja kertomukseni alkaa olla lähes täydellinen. Kaikki osoittavat mitä suurinta myötätuntoa. Rasmus sanookin, että koulussa on lähes rasittavaa, kun ei saa tehdä itse mitään.  Heti kun vähän liikahtaakaan, niin joku ryntää avuksi. Lisäksi, jos emme sitä jo ennen olleet, nyt meidät ainakin tietävät kaikki. Olemme suorastaan kuuluisia. Olemme se suomalainen perhe ja Rasmus on se suomalainen poika, jolta menivät molemmat kädet poikki! Paikallislehden toimittajia tässä vain odotellaan paikalle.

Rasmus sairaalassa toipumassa nukutuksesta ja alhalla Rasmus viikon jälkeen operaatiosta.

Lasketaan yhdessä

Julius tulee koulusta matematiikankirjansa kanssa ja sanoo, ettei ymmärrä mitään. En minäkään. Merkit ovat aivan outoja.
Onneksi matematiikkaneromme saapui paikalle, Petteri katsoi kirjoja hetken ja totesi, että kysessä on joukko-oppi.
Joukko-opin opetus on lopetettu Suomessa vuonna -83. Italiaksi se on Systema degli insieme. Ja koska insieme tarkoittaa yhdessä, niin Julius on koulussa miettinyt kolmisen viikkoa, että miksi helvetissä opettaja puhuu koko ajan siitä, että lasketaan taas yhdessä.
Asia selvisi, ja Julle kertoi opettajalleen,että emme ole enää kahtenkymmeneenotietee vuoteen laskeneet näin. Nyt hän saa tukiopettusta joukko-opin ihmeisiin. Äitikin voisi osallistua., koska Petterin mukaan joukko-oppi on perusteet tilastotieteeseen, jonka muistan olevan yksi kompastukiveni yliopisto-opinnoissa.