keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Petterin näkemyksiä italiasta 1: Italian työkulttuuri

Asumme Lombardian  pohjoisosassa. Täällä on teollisuutta ja pitkäaikaista vaurautta. Työpaikkoja on, joskaan ei liikaa, mutta niitä kuitenkin on. Asuinkaupunkimme Lecco on yksi Italian vauraimpia kaupunkeja teollisuutensa ansiosta. Leccossa on paljon metalli -ja konepajateollisuutta, joten tällä seudulla työpaikat on lähinnä teollisuudessa, vähemmän turismissa ja niihin liittyvissä oheispalveluissa.
Työpäiviä on samalle päivälle ikään kuin kaksi; ensimmäinen aloitetaan noin klo 8.00 ja se päättyy klo 12.30 alkavaan lounaaseen. Lounastauko kestää muutaman tunnin, minkä jälkeen töitä jatketaan noin klo 15.30 ja työpäivä päättyy noin klo 19. Lounastauon aikana - mitä harhaanjohtavasti joku saattaa kutsua Siestaksi - alussa ja lopussa on kovat ruuhkat. Tauolla kukin tekee mitä parhaaksi näkee; käy lounaalla mamman luona (niin kuin valtaosa  tekee), työlounaalla lähiravintolassa tai hyppää pyörän selkään ja tekee päivän urheilut keskellä päivää. Ravintolat avaavat klo 12 ja sulkevat klo 14. 
Italialaisten sosiaalisuus näkyy vahvasti myös töissä; juuri kukaan ei halua tehdä töitä yksin. Esimerkkinä joko bisneskokoukset tai aitaa korjaavat työmiehet. Kaikki kulkevat aina vähintään pareittain, ja yleensä isoissa joukoissa. Juttu luistaa ja kaipa ne työtkin tulee tehdyksi.
Ylpeys työstä. En ole tavannut ainoatakaan italialaista, joka ei olisi ylpeä työstään. Tai hän kykenee vähintäänkin antamaan vaikutelman, että hän on ainoa, joka kykenee tätä työtä tekemään. Oli sitten kyseessä poliisi, autonkuljettaja, aidankorjaaja tai ravintolan tarjoilija. Tämä välittyy kaikkialle, ja palvelu on erittäin korkeatasoista. Tietenkin kaikki hoituu italiaksi, englannin kielellä asioiville tilanne saattaa vaikuttaa erilaiselta.
Petteri 2: Liikenne Italiassa
Italialaiset rakastavat moottoreita. Mitä lujempaa kone pärisee, sitä machompaa se on. Pienilläkin kujilla ja vuoristoteillä Fiatit ulvovat täysillä kierroksilla ja mutkiin ajetaan surutta. Suuri osa autoista on sitten sen näköisiä, että ahdasta on joskus ollut. Vaan eivät kaikki autot ole rytättyjä kulmistaan, vai montako lommoista Ferraria olet nähnyt? Yleensä jos Ferrari - tai jokin vastaava – on kolaroitu, se on tehty kunnolla.
Liikenne täällä pohjoisessa  on yleisesti ottaen hieman maltillisempaa kuin etelässä . Liikenne etenee ja  ihmiset antavat tilaa, kun sen ottaa.  Jos vuoroaan jää odottamaan, saa odottaa kauan. Kulttuuri on hieman erilaista kuin Suomessa, joissa liikennemerkkejä noudatetaan, usein jopa kirjaimellisesti. Täällä menee se, joka uskaltaa tai luulee ehtivänsä.
En ole nähnyt tilastoa moottoripyöräonnettomuuksista Italiassa, mutta olisin kovin hämmästynyt, jos tilasto ei olisi surullista luettavaa. Moottoripyöräilijät ajavat kuin viimeistä päivää, ja joillekin se myös sitä on. Oli tila iso tai pieni, aina siitä joku motoristi luulee joko ehtivänsä tai mahtuvansa. Hurjaa puuhaa.
Skootterit ovat luku sinänsä. Näillä tuntuu olevan aivan eri säännöt, tai lähinnä käytäntö. Sääntöjä ei ole, mennään sieltä, missä on tilaa. Skootterit puikkelehtivat autorivien välissä, etsien pääsyn valoissa odottavan jonon kärkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti