Aloitimme hiihtolomaviikon suunnittelun aivan liian myöhään. Alkuviikoksi löysin vielä hyvän hotelin Bormiosta, johon suunnistimme suomalaisten vieraittemme kanssa. Loppuviikoksi Petteri halusi lähteä katsastamaan Sestrierin seutua. Sain tehtäväksi ottaa minkä hyvänsä hotellin 20 kilometrin säteeltä. Kaikki paikat olivat tietysti täynnä.
Booking.com näytti kuitenkin, että Hotelli Olympic Village Bardonecchiassa oli vielä muutaman huone vapaana. Bardonecchia on kylä 10 kilometriä Sauze D´Oulxista, josta on yhteys laajaan hiihtoalueeseen, joka ylettyy sekä Sestrieriin ja myös Ranskan puolelle.
Mainostin hotellia lapsille, että nyt on ainakin tekemistä: on biljardihuone, bingishuone, uima-allas etc. Saavuimme betonikolossin pihaan ja astuimme kolkkoon aulaan. Tässä vaiheessa yritimme vielä ajatella Petterin kanssa positiivisesti. Huoneetkin menettelivät, ainakin näköala vuorille oli kaunis.
Mutta aamulla totuus paljastui meille. Hotelli majoitti kyllä aivan tavallisia turistejakin, kuten me, mutta suurin osa asiakkaista oli teini-ikäisiä luokkaretkeläisiä tai hiihtolomaleiriläisiä. Valtava aamiaishuone, buffetpöytineen, oli täynä lähinnä ranskalaisia teinejä, jotka kahmivat tarjottimilleen ruokaa muista välittämättä. Käytössä olivat todelliset viidakon lait, kun esimerkiksi jugurttihyllyyn tuotiin lisää tavaraa. Aamiaisrauhasta puhumattakaan. Petteri päätti siltä istuimelta, että etsimme minkä hyvänsä toisen hotellin. Mutta - lasten mielestä paikka oli mainio. Ei puhettakaan lähtemisestä, niinpä jäimme.
Koska saimme (metelistä valitettuamme) hiihtoliput huoneen hintaan Bardonecchian hiihtoalueelle, päätimme mennä kokeilemaan sitä kahdeksi päiväksi. Alue on itseasiassa melko laaja, paljon jyrkkiä punaisia, todella pitkiä rinteitä, yksi Olympiarinnekin.
Uskomatonta oli, että hiihtolomaviikolla rinteet olivat lähes tyhjiä, hiihtokouluja lukuunottamatta. Ei ollut hissijonoja,ei ryysistä. Paljon ihania aurinkoisia terassiravintoloita. Saimme hiihtää niin paljon kuin jaksoimme. Alueen erikoisuus oli korkeimmalla huipulla oleva mustarinne. Sinne päästäkseen piti ottaa kaksi Todella pitkää nappihissä. Sisäreiteni alkoivat krampata jo ensimmäisen hissin lopulla. Mutta kun pääsi ylös, sai aivan oman mahtavan mustan rinteen käyttöönsä. Jos olisi satanut lunta, olisi omassa käytössä ollut todennäköisesti myös koko huipun kattilamaiset off-pisteet.
Kestimme urheasti hotelliamme kaikki neljä yötä. Vaihdoimme kuitenkin puolihoidon pois, ja kävelimme iltaisin syömään kylän pizzerioihin. Paitsi ensimmäisenä iltana, jolloin lapsemme päättivät, että haluavat ehdottomasti nauttia oman hotellimme antimista. Joten syvää huokaisten keräsimme rohkeutemme Petterin kanssa ja syöksyimme teinien sekaan. Onneksi viini kuului aterian hintaan, muutaman lasin jälkeen jopa ranskalaiset teinit menettelevät.
http://www.vacanzebardonecchia.it/italiano/bardonecchia/bardonecchia.html
http://www.villaggio-olimpico-bardonecchia.it/
tiistai 28. helmikuuta 2012
Joskus menevät hermot
Italiassa asuessani hermoni ovat olleet koetuksella useamman kerran.
Yleisimmät arkipäivän koettelemus on liikenne. Autoja on yksinkertaisesti liikaa. Jos satut liikenteeseen lounasaikaan, jolloin nälkäiset miehet yrittävät päästä nopeasti kotiin lounaalle, niin on viisainta ajella vauhdilla, eikä olla tientukkona.
Parkkipaikan etsiminen on toivotonta, sillä sellaisia ei yksinkertaisesti ole. Suunnittelen aina etukäteen matkani niin, että mietin mihin maksulliseen parkkihalliin vien autoni. Mutta esimerkiki paikallinen sairaala + auto on mahdoton yhtälö. Koko valtavan suuri parkkihalli ja kaikki lähikorttelit kilometrin säteellä ovat aina täynnä.
Ihmiset ajavat myös röyhkeästi ja esim. suojatietä ei mitenkään kunnioiteta (paitsi jos olet liikenteessä lasten kanssa, silloin pysähdytään). Voit seistä loputtomiin odottamassa vuoroasi ylittää suojatie, autoilijoita et kiinnosta. Koska parkkipaikat ovat vähissä, on yleistä jättää auto parkkiin suojatien eteen. Elänkin jatkuvassa pelossa, että vetäisen jonain kauniina päivänä jonkun suojatietä ylittävän mummelin kumoon, kun en yksinkertaisesti näe häntä parkissa olevan auton takaa.
Toinen arkipäivää rasittava asia on aukioloajat. Niihin periaatteessa tottuu, käytännössä ei. Tänään menin koululle 10.30 ajatellen, että varmaan toimisto on auki tähän aikaan aamusta. Ei - se oli ollut auki 8-10 ja avautuisi seuraavan kerran klo 15. Useampana maanantaiaamuna olen ajatellut aloittaa viikkoni vauhdikkaasti hoitamalla kaikki asiat, ja tullut vain todenneeksi, että ei kannata yrittää mitään ennen iltapäivää tai tiistaita. Ravintoloiden lounas- ja päivällisaikoihin olen jo tottunut. Mutta täytyy myöntää, että kun Roomassa ollessamme turistiravintola tarjoili meille ruokaa klo 16 iltapäivällä, olimme yksinkertaisesti helpottuneita.
Joskus hermostun myös loputtomiin puhetulviin. Aivan kuin ihmiset, kerran suunsa avattuaan, eivät osaisi lainkaan lopettaa puhettaan. Puhelimessa olen useamman kerran sanonut "va bene, grazie" tai jotain vastaavaa, mutta vastapuoli on vain jatkanut ja jatkanut....Lähimarketissani esim. leipähyllyn kapea käytävä on suosittu paikka kuulumisten vaihtamiseen. Kun neljä, viisi rouvaa kärryineen parkkeraa siihen ja aloittaa viikon kuulumisten vaihtamisen, on aivan turha itse yrittää päästä läpi.
Huvittavaa on kuunnella mistä ihmiset puhuvat. Lomalla ollessamme kuuntelin erikoisesti hissijonoissa ja hisseissä ihmisten keskusteluja. Mistä italialaiset sitten keskustelevat? Ruoasta ja respteistä. "Mitä söit eilen, mitä aiot syödä tänään, miten valmistin risoton viime viikonloppuna, mistä saa hyviä tomaatteja." On myös parasta itse valmistautua kysymykseen, "mitä ruokaa aiot laittaa", jos sattuu esim. poistumaan paikalta vedoten ruoanlaittovelvollisuuteen tai nälkäisiin lapsiin.
Yleisimmät arkipäivän koettelemus on liikenne. Autoja on yksinkertaisesti liikaa. Jos satut liikenteeseen lounasaikaan, jolloin nälkäiset miehet yrittävät päästä nopeasti kotiin lounaalle, niin on viisainta ajella vauhdilla, eikä olla tientukkona.
Parkkipaikan etsiminen on toivotonta, sillä sellaisia ei yksinkertaisesti ole. Suunnittelen aina etukäteen matkani niin, että mietin mihin maksulliseen parkkihalliin vien autoni. Mutta esimerkiki paikallinen sairaala + auto on mahdoton yhtälö. Koko valtavan suuri parkkihalli ja kaikki lähikorttelit kilometrin säteellä ovat aina täynnä.
Ihmiset ajavat myös röyhkeästi ja esim. suojatietä ei mitenkään kunnioiteta (paitsi jos olet liikenteessä lasten kanssa, silloin pysähdytään). Voit seistä loputtomiin odottamassa vuoroasi ylittää suojatie, autoilijoita et kiinnosta. Koska parkkipaikat ovat vähissä, on yleistä jättää auto parkkiin suojatien eteen. Elänkin jatkuvassa pelossa, että vetäisen jonain kauniina päivänä jonkun suojatietä ylittävän mummelin kumoon, kun en yksinkertaisesti näe häntä parkissa olevan auton takaa.
Toinen arkipäivää rasittava asia on aukioloajat. Niihin periaatteessa tottuu, käytännössä ei. Tänään menin koululle 10.30 ajatellen, että varmaan toimisto on auki tähän aikaan aamusta. Ei - se oli ollut auki 8-10 ja avautuisi seuraavan kerran klo 15. Useampana maanantaiaamuna olen ajatellut aloittaa viikkoni vauhdikkaasti hoitamalla kaikki asiat, ja tullut vain todenneeksi, että ei kannata yrittää mitään ennen iltapäivää tai tiistaita. Ravintoloiden lounas- ja päivällisaikoihin olen jo tottunut. Mutta täytyy myöntää, että kun Roomassa ollessamme turistiravintola tarjoili meille ruokaa klo 16 iltapäivällä, olimme yksinkertaisesti helpottuneita.
Joskus hermostun myös loputtomiin puhetulviin. Aivan kuin ihmiset, kerran suunsa avattuaan, eivät osaisi lainkaan lopettaa puhettaan. Puhelimessa olen useamman kerran sanonut "va bene, grazie" tai jotain vastaavaa, mutta vastapuoli on vain jatkanut ja jatkanut....Lähimarketissani esim. leipähyllyn kapea käytävä on suosittu paikka kuulumisten vaihtamiseen. Kun neljä, viisi rouvaa kärryineen parkkeraa siihen ja aloittaa viikon kuulumisten vaihtamisen, on aivan turha itse yrittää päästä läpi.
Huvittavaa on kuunnella mistä ihmiset puhuvat. Lomalla ollessamme kuuntelin erikoisesti hissijonoissa ja hisseissä ihmisten keskusteluja. Mistä italialaiset sitten keskustelevat? Ruoasta ja respteistä. "Mitä söit eilen, mitä aiot syödä tänään, miten valmistin risoton viime viikonloppuna, mistä saa hyviä tomaatteja." On myös parasta itse valmistautua kysymykseen, "mitä ruokaa aiot laittaa", jos sattuu esim. poistumaan paikalta vedoten ruoanlaittovelvollisuuteen tai nälkäisiin lapsiin.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Lunta Leccossa
Vihdoin se saapui. Lumi. Aihe oli pyörinyt keskusteluissa jo pitkään. Aina joku 100 prosenttisen varma sammakkomies oli osannut ennustaa lunta lähipäiviksi, mutta jotenkin kummallisesti pilvet olivat aina kiertäneet Leccon.
Nyt meillä on lunta 10 senttiä. Koulut eivät ole menneet kiinni, vielä. Seuraan toivorikkaana tiedotuksia koulun sivuilta. Mutta lumi vaikuttaa koulunkäyntiin kuitenkin, sillä lapset eivät mene ulos välitunnilla, jos on alle 0 astetta. (tai sataa vettä) Voin vain kuvitella miten opettajat selviävät 25 villistä italiaislapsesta, jotka ovat samassa luokkahuoneessa 6 tuntia putkeen....
Lillin tennisryhmässä ei eilen ollut muita kuin Lilli. Valmentajat vain nyökyttelivät keskenään: "niin se lumi,se lumi".
Lehdessä ja kunnan sivuilla annetaan ohjeita mitä pitää tehdä, jos lunta sataa paljon. Tuntuu aivan kun valmistuisimme katastrofiin tai poikkeustilaan.
Kuitenkin tämä on vuoristoaluetta. 10 minuutin automatkan päässä on lunta koko talven. Ihmiset hiihtävät. Heillä on kunnon talvivaatteet. Tuntuu hassulta, että lumesta hössötetään niin paljon.
Nyt meillä on lunta 10 senttiä. Koulut eivät ole menneet kiinni, vielä. Seuraan toivorikkaana tiedotuksia koulun sivuilta. Mutta lumi vaikuttaa koulunkäyntiin kuitenkin, sillä lapset eivät mene ulos välitunnilla, jos on alle 0 astetta. (tai sataa vettä) Voin vain kuvitella miten opettajat selviävät 25 villistä italiaislapsesta, jotka ovat samassa luokkahuoneessa 6 tuntia putkeen....
Lillin tennisryhmässä ei eilen ollut muita kuin Lilli. Valmentajat vain nyökyttelivät keskenään: "niin se lumi,se lumi".
Lehdessä ja kunnan sivuilla annetaan ohjeita mitä pitää tehdä, jos lunta sataa paljon. Tuntuu aivan kun valmistuisimme katastrofiin tai poikkeustilaan.
Kuitenkin tämä on vuoristoaluetta. 10 minuutin automatkan päässä on lunta koko talven. Ihmiset hiihtävät. Heillä on kunnon talvivaatteet. Tuntuu hassulta, että lumesta hössötetään niin paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)