Haiseva tarina pikkuystàvistàmme

Tuli mieleen Raamatun vitsaukset. Nimittàin silloin, kun Cimicit saapuivat joukoittain paikalle.

Niità ei nimittàin yhtàkkià roikkunut ikkunapielessàni 1 tai 2, vaan ihan koko suku oli saapunut paikalle meità tervehtimààn. Niiden kanssa, jokseenkin samaan aikaan, saapuivat valtavat lukit. Toisistaan vàlittàmàttà nàmà ihanat pikkuelàimet valloittivat muun muassa ulkoseinàmme. Cimicit pàivisin, ja kun ilta saapui, ottivat lukit heidàn paikkansa.

Sateiden tultua olemme pààsseet myòs nauttimaan  kastematojen seurasta. Ne kiemurtelevat pikkuhiljaa, àànettòmàsti yòn aikana terasseillemme ja nàità todella pitkià, niljakkaita ystàviàmme voin sitten keràillà ensi tòikseni pois rikkalapiota avuksi kàyttàen heti aamusta. Onneksi ne ovat hitaita, joten kun kàyn viskaisemassa lapiollisen matoja viinitarhaan, niin ihan heti ne eivàt sieltà ennàtà takaisin.

Cimicit eli marjaluteet 

Cimicit ovat varsinainen vitsaus. Ne sapuvat viheralueiden làhellà oleviin rakennuksiin syksyn tullessa. Rakennuksista ne hakevat làmpòà. Luteet nimittàin kuolevat kylmyydessà.

Tutkiessani asiaa, olen tòrmànnyt kirjoituksiin, ettà luteet ovat lisàntyneet ilmastonmuutoksen ja sàiden làmpenemisen myòtà. Totta on, ettà aloin suorastaan kammota syksyn làmpimià pàivià. Mità làmpòisempàà, sità enemmàn imuroitavaa. 

Luteet eivàt ole vain inhottavia ulkonàòltààn ja siità seikasta, ettà ne saattavat tippua yòllà katosta rauhallisen nukkujan poskelle. Ei tàmà suinkaan riità, ne myòs haisevat. Ne erittàvàt vaaratilanteeseen joutuessaan hajua, joka ei nyt ole paha, mutta selkeàsti tunnistettava. Vàlillà tuntui, ettà haju oli niin piintynty sieraimiini, ettà kestàisi hetken ennen kuin saisin sen pois.

Seuraava ei ole ludekammoisille

Ilmeisesti aloin kuitenkin tottua luteisiin, sillà seuraavatkaan tapaukset eivàt saaneet minua pakkaamaan matkalaukkujani ja suuntamaan ensimmàiseen Suomeen làhtevààn koneeseen. 

Olin ostanut Suomesta ison pussin Pantteri-salmiakkia. Hieman hàmàràssà makuuhuoneessa vietin laatuaikaa itseni kanssa lukien kirjaa ja popsien loppuja salmiakkeja pussin pohjalta. Olin jo lopettanut, kun huomasin pohjalla hààmòttàvàn jotain tummaa. Ilahtuneena nappasin puolikkaan pantterikarkin (nàin luulin) suuhuni, vain todetakseni, ettà eikòs nyt juuri ole supertrendikàstà syòdà sirkkoja ja toukkia ja muita vastaavia.

Toinen tapaus sattui, kun menin illalla pesemààn hampaitani. Liisalude istui sitkeàsi hammasharjani harjasosassa, eikà muuten ihan hevin hellittànyt otetettaan. Huuhtelin harjan ja ajattelin, ettà hitto, jos olen jo puraissut Liisan serkkua,  niin tàmàhàn on nyt ihan pientà. Nàin luteiden tuoksu on siirtynyt nenàstàni myòs makuaistini puolelle.

Lukit ja madot ovat toistaiseksi pysyneet poissa sàngystàni ja suustani.