perjantai 22. helmikuuta 2019

Onko italialaisilla erinlainen aineenvaihdunta


Koska talvikaudella majoituspaikkamme, Casa Visette, on suljettuna, yritàn kàyttàà ylimààràisen vapaan ajan hyòdykseni urheilemalla mahdollisimman paljon. Kaksi kertaa viikossa kàyn làheisellà tennisclubilla valmennuksessa. Tiistaisin pelaan yksityistuntia Alessandron opastuksessa, lauantaisin opettelemme kilpatenniksen saloja naisyhmàssà Andrean johdolla. Tenniksen lisàksi painelen muutaman kerran viikossa kuntosalille ja vàhintààn kerran viikossa yritàn tehdà pitkàn kàvelykenkin. Joko Nallen kanssa tai yksin. Etupihallamme on voi myòs hyvin vetàà kahvakuulatreenejà maisemia ihaillen.
Kuntosalille ei pààse ilman, ettà kày kaksi kertaa ohjatussa treenissà. Tàmànkin jàlkeen ohjaajat tekevàt sinulle uuden ohjelman tai muokkaavat nykyistà aina halutassesi. Ajattelin kàyttàà tàtà mahdollisuutta hyvàkseni, ja pyysin itselleni tennistà tukevan saliohjelman. 
No – tennistà tukevassa ohjelmassa on tietysti aika paljon liikkeità, jotka nostavat pulssin korkeaksi. Niinpà puuskutan, puhisen ja àhisen salilla aina reilun tunnin verran. Lisàksi ohjelmaani kuuluu spurttivetoja. Nàmà menen tekemààn samaan rakennukseen kuuluvalle pienelle juoksuradalle, joka on sattumoisin samassa tilassa kuin alakerroksessa sijaitseva uimahalli = tila on siis làmmin ja kostea. Viimeistààn spurttien jàlkeen salille palatessani olen punainen kuin rapu ja hikipisaravat vaan kirjaimellisesti roiskuvat ympàriinsà. 
En tiedà miksi, mutta useimpina kertoina olen salilla ainut henkilò, joka hikoilee. Yritàn aina vaivihkaa pyyhkià pahimpaa hikeà (pakolliseen) mukana kuljetettavaan pyyhkeeseen. Mutta punaiselle pàrstàlleni en mahda mitààn. Olen yrittànyt tarkkailla muita treenaajia. Tekevàtkò he harjoituksensa hitaammalla temmolla, liian kevyillà painoilla – vai mità. Suurin osa treenajista on hyvàkuntoisen nàkòisià miehià, jotka kàyvàt salilla sàànnòllisesti. Ne harvat naiset, jotka salille minun lisàkseni uskaltavat, ovat laihaakin laihempia. 
Kaksi asiaa, joka on saanut kulmakarvani nousemaan. Ensimmàinen oli, kun ohjaaja kirjasi tietojani muistiin ennen ensimmàisen ohjelman rakentamista. Yksi kysymyksistà oli syy, minkà takia aloitan treenaamisen. Ohjaaja vilkaisi minua ja vastasi puolestani ”haluat laihtua”. ARGHHH En voinut muuta kuin nauraa ja sanoa, ettà kyllà kiitos mielellàni, mutta epàilen vahvasti pystyvàni siihen. 
Toinen tapahtuma sattui viime viikolla, kun vedin sata lasissa ohjelmaani làpi musiikki tàysillà pauhaten. Vieressàni painoja nosteleva mies huomautti minulle, ettà en nàkòjààn pelleile treenatessani, treenaan ihan vakavissani.
Edes tenniskaverini, kaksi hoikkaa naista, eivàt hikoile. Olen ainut, jolla on tunnin jàlkeen selàstà màrkà paita ja kasvoilla sekoitus punaisia ja valkoisia làikkià. 
Italialaiset kuntoilevat mutu-tuntumani mukaan suhteellisen paljon. Lounastauon aikaan 13-15.00 mm. kuntosalin yhteydessà oleva uimahalli on tàynnà. Salille tulee paljon lounastreenajia. Lounasajan loppumisen tietàà ilman kelloakin, koska valtava parkkipaikka tyhjenee autoista. Pyòràilijàt singahtavat myòs liikenteeseen lounaan sijasta. 
Sunnuntaisin ei kannata làhteà huviajelulle, sillà vaarana on joutua vàistelemààn jatkuvasti suuria pyòràilijàjoukkoja. Myòs vuoristopoluilla kàveleminen on jokapojan sunnutailaji. Jopa kylàmme mammat kàyvàt aamuisin reippaalla kàvelyllà tietà pitkin – sààssà kuin sààssà. 
Mutta missà siis hiki? Syy ei ole vielà selvinnyt minulle – jatkan tutkimuksiani urheilulààketieteen mielenkiintoisella saralla ja raportoin uudemman kerran, jos syy selviàà.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti