Kurssille menossa mister Tonin kanssa

Lòysin internetissà surffailessani ihan sattumoisin kurssi-imoituksen: Degustazionii vini, 50 tuntia, Albassa. Ennakko-osaamista ei tarvittu, kurssi vaikutti kaikille avoimelta.

Innostuin heti. Ajattelin, ettà kun kerran viinialueella asumme, niin ehkà minunkin olisi hyvà tietàà jotain muutakin viineistà, kuin mità olen Petteriltà (mieheltàni) oppinut.

Kurssimaksukin vaikutti kohtuulliselta. Toisaalta ilmoituksessa mainittiin, ettà tietyin ehdoin voi maksusta saada pois 70 tai jopa 100 prosenttia, sillà kurssi saa tukea Euroopan Unionin sosiaalirahastosta.

Tàytin ilmoittautumislomakkeen. Sen jàlkeen olenkin joutunut sellaiseen ilmoittautumisluuppiin, etten tiedà onko se loputon, vai pààsenkò joskus myòs ihan oikeasti kurssille. 

Pahimman vauhdin kierteessà aiheutti sinànsà viaton kysymykseni, onko minulla mahdollisuus alennettuun kurssimaksuun.
Selvisi, ettà juuri tàllà hetkellà ei, sillà minua ei ole vielà rekisteròity Viseten ”henkilòkuntaan”. Tàmà tapahtuu kirjanpidollisista syistà vasta vuodenvaihteessa. Kirjanpitàjàmme kuitenkin sanoi, ettà minut voi helposti rekisteròidà ”apulaiseksi”, jolloin olen oikeutettu kurssitukeen. (Kutsunkin itseàni nykyààn Petterin pikku apulaiseksi). Nàin siis pààtettiin yksissà tuumin tehdà ja laitettiin paperit eteenpàin. 

Tàmàn viestin jàlkeen olen saanut lukemattomia viestejà sekà kirjanpitàjàltàni, mutta erityisesti kurssisihteeriltà, jonka vastuulla ilmoittautumiset ovat. Vàlillà viestit  ovat myòs menneet ristiin, ja ovat olleet ristiriidassa keskenààn, joten olen vastaillut hàdissàni sinne tànne ja làhetellyt kuvia dokumenteistamme. 

-          Voinko làhettàà kuvan minun ja mieheni id-korteista

-          Mikà olikaan osoitteemme ja mieheni osoite?

-          Mikà olikaan hààpàivànne? (Paikkaa ei kuitenkaan kysytty, eikà muutakaan yksityiskohtia hàistàmme.)

-          Làhetàtkò vielà kerran molempien codice fiscalen (vàhàn niinkuin henkilòtunnus)

-          Voinko leimata tàmàn paperin Visetten leimasimella ja pyytàà siihen allekirjoituksen mieheltàsi. 

Erityisesti tàmà viimeinen aiheutti paljon sekaannusta. Tàssà vaiheessa kurssisihteeri oli nimittàin huomannut, ettà kirjanpitàjàni kommunikoi kanssani englanniksi ja vaihtanut oman, erittàin selkeàn, italiansa erittàin epàselvààn englantiin. Hànen pyyntònsà kuulosti suomennettuna seuraavalta: 

-          Voitko leimata pikaisesti tàmàn paperin ja làhettàà sen Piemonten aluehallintoon, sillà mister Tonin on se allekirjoitettava. 

Ymmàrsin kyllà ettà mister Tonin on paperi allekirjoitettava, mutta ihmettelin suuresti kuka tàmà mister Toni aluehallinnossa on – joku isokin pààllikkò?
Salilla treenatessani aivoni ehkà kirkastuivat liikunnan vaikutuksesta ja tajusin, ettà mità ilmeisemmin sihteeri tarkoittaa, ettà Petterin on allekirjoitettava paperi. Petterin nimi on Tomi Petteri Laine, joten ihan ymmàrrettàvà kòmmàhdys nimessa yhdistettynà hyvin epàmààràiseen englantiin. Nauroin itsekseni ja laitoin nopeasti sihteerille viestin, ettà mister Toni allekirjoittaa paperin heti tànààn. 

Tàmàn jàlkeen oli muutaman pàivàn hiljaisuus. Tànà aamuna huomasin jàlleen viestin sàhkòpostissani. Ajattelin, ettà hienoa, nyt minua informoidaan kurssin alkamisen ajankohdasta. Kurssin piti alkaa jo kaksi viikkoa sitten, mutta sihteerin mukaan ilmoittautumishàssàkkà jostain syystà kestàà vielà jonkin tovin.

Tàmàn pàivàisessà kirjeessà kysytààn, olisiko millààn mahdollista ettà minà ja mister Toni voisimme tulla koululle Viseten leiman kanssa allekirjoittamaan jotain (en tiedà mità) ja leimaamaan samat paperit Viseten leimasimella. Vastattuani tottakai, saavumme heti kun mister Toni saapuu Suomesta Italiaan, kyselin lopussa varovaisesti alkaako kurssi kuitenkin jo tàmàn vuoden puolella.

Vastausta odotellen – ja mister Tonia Suomesta kotiin.

Talvi tekee tuloaan

(kirjoitettu marraskuun alussa)

Aamuisin kello soi aina seitsemàltà. Jokaikinen arkiaamu, sillà koulu ei poikkeusaamuja tunne, tunnit alkavat sàànnònmukaisesti 8:15. 

Asumme maaseudulla, joten katulamput eivàt suo aamuihimme lempeàà valoaan. On todella pimeàà. Kesàaika tosin helpotti aamujamme, sillà nyt seitsemàltà alkaa jo hieman sarastaa. 

Sataa, sataa ropisee. Sadetta on todellakin riittànyt. Sade ei ole jatkuvaa, mutta sàànnòllistà. Yritàn iloita siità, ettà sade tulee vuorille lumena, ja voin kaivaa sukseni esille hyvissà ajoin ennen joulua. 

Pikkuinen koiramme, Nalle, inhoaa sadetta. Se ei halua mennà ulos sateella. Aamulla se kaivautuu syvemmàlle sànkyymme kuulleessaan sateen àànen, eikà suostu nousemaan. Vain pieni kuonon pàà pilkottaa tàkkien lomasta. Minun tàytyy kirjaimellisesti kantaa Nalle sadan metrin pààhàn talosta, jotta saan sen pakolliselle aamupissalle. 

Sateen lisàksi turisteja on edelleen riittànyt. Alban tryffelimessut jatkuvat marraskuu 20. pàivààn saakka, ja gourmet-ihmisià pyòrii toreilla ja turuilla vielà yllàttàvàn paljon. Ravintoloihin pitàà edelleen tehdà pòytàvaraus ja viinmaisteluihinkin ajan saaminen voi olla kiven takana. Mutta kausi loppuu marraskuussa. Joten mielenkiinnolla odotan millaista kylàllàmme on joulukuun alussa, kun turistit ovat poistuneet. 

Joulu tuntuu kaukaiselta, mutta eilen nàin Albassa jo joulukaupan, ja paikallinen leipàkauppamme oli siirtynyt jouluaikaan ihanine koristeineen. 

Ruska on parhaimmillaan. Mutta aivan kuten Suomessakin vàrikyllàisyys kàrsii sateisista ja harmaista pàivistà. Auringon valossa vàrit suorastaan hyppààvàt silmille. Erityisesti minua viehàttàà se, ettà viereisten viinipalstojen vàrit voivat olla aivan erilaisia. Ja nàin viinitarhat  nàyttàvàt aurinkoisina pàivinà iloisilta tilkkutàkeiltà ja koko maisema kuin  suoraan satukirjasta leikatulta. 

Harmi, ettà sade tekee maaston mahdottomaksi kàvellà. Koska maa on savea, siità tulee upottavaa kastuessaan. Sellaisia kenkià ei olekaan (ehkà lumikengàt toimisivat) jotka pitàisivàt 65 kiloisen naisihmisen pinnalla. Kàvelylenkit pitàà siis toistaiseksi suunnata pikkuteille. 

Haiseva tarina pikkuystàvistàmme

Tuli mieleen Raamatun vitsaukset. Nimittàin silloin, kun Cimicit saapuivat joukoittain paikalle.

Niità ei nimittàin yhtàkkià roikkunut ikkunapielessàni 1 tai 2, vaan ihan koko suku oli saapunut paikalle meità tervehtimààn. Niiden kanssa, jokseenkin samaan aikaan, saapuivat valtavat lukit. Toisistaan vàlittàmàttà nàmà ihanat pikkuelàimet valloittivat muun muassa ulkoseinàmme. Cimicit pàivisin, ja kun ilta saapui, ottivat lukit heidàn paikkansa.

Sateiden tultua olemme pààsseet myòs nauttimaan  kastematojen seurasta. Ne kiemurtelevat pikkuhiljaa, àànettòmàsti yòn aikana terasseillemme ja nàità todella pitkià, niljakkaita ystàviàmme voin sitten keràillà ensi tòikseni pois rikkalapiota avuksi kàyttàen heti aamusta. Onneksi ne ovat hitaita, joten kun kàyn viskaisemassa lapiollisen matoja viinitarhaan, niin ihan heti ne eivàt sieltà ennàtà takaisin.

Cimicit eli marjaluteet 

Cimicit ovat varsinainen vitsaus. Ne sapuvat viheralueiden làhellà oleviin rakennuksiin syksyn tullessa. Rakennuksista ne hakevat làmpòà. Luteet nimittàin kuolevat kylmyydessà.

Tutkiessani asiaa, olen tòrmànnyt kirjoituksiin, ettà luteet ovat lisàntyneet ilmastonmuutoksen ja sàiden làmpenemisen myòtà. Totta on, ettà aloin suorastaan kammota syksyn làmpimià pàivià. Mità làmpòisempàà, sità enemmàn imuroitavaa. 

Luteet eivàt ole vain inhottavia ulkonàòltààn ja siità seikasta, ettà ne saattavat tippua yòllà katosta rauhallisen nukkujan poskelle. Ei tàmà suinkaan riità, ne myòs haisevat. Ne erittàvàt vaaratilanteeseen joutuessaan hajua, joka ei nyt ole paha, mutta selkeàsti tunnistettava. Vàlillà tuntui, ettà haju oli niin piintynty sieraimiini, ettà kestàisi hetken ennen kuin saisin sen pois.

Seuraava ei ole ludekammoisille

Ilmeisesti aloin kuitenkin tottua luteisiin, sillà seuraavatkaan tapaukset eivàt saaneet minua pakkaamaan matkalaukkujani ja suuntamaan ensimmàiseen Suomeen làhtevààn koneeseen. 

Olin ostanut Suomesta ison pussin Pantteri-salmiakkia. Hieman hàmàràssà makuuhuoneessa vietin laatuaikaa itseni kanssa lukien kirjaa ja popsien loppuja salmiakkeja pussin pohjalta. Olin jo lopettanut, kun huomasin pohjalla hààmòttàvàn jotain tummaa. Ilahtuneena nappasin puolikkaan pantterikarkin (nàin luulin) suuhuni, vain todetakseni, ettà eikòs nyt juuri ole supertrendikàstà syòdà sirkkoja ja toukkia ja muita vastaavia.

Toinen tapaus sattui, kun menin illalla pesemààn hampaitani. Liisalude istui sitkeàsi hammasharjani harjasosassa, eikà muuten ihan hevin hellittànyt otetettaan. Huuhtelin harjan ja ajattelin, ettà hitto, jos olen jo puraissut Liisan serkkua,  niin tàmàhàn on nyt ihan pientà. Nàin luteiden tuoksu on siirtynyt nenàstàni myòs makuaistini puolelle.

Lukit ja madot ovat toistaiseksi pysyneet poissa sàngystàni ja suustani.

Poliisin kynsissà

Làhdin aamulla kiireessà tennistunnille Alban toiselle puolelle, siis noin ½ tunnin ajomatkan pààhàn. Nappasin mukaani vain rahat tennisopettajaa varten, puhelimeni ja tenniskassini. Eikò juuri silloin, kun minulla ei ollut kukkaroa (= ajokorttia) mukanani, joudun poliisiratsiaan.  

Yritin selvità pàlkàhàstà ottamalla kàyttòòni ainoat aseet, jotka tulivat mieleeni: yritin esittàà hòpsòà naista tulossa tennistunnilta. Lisàksi puhuin todella huonoa italiaa ajatellen, jos eivàt jaksaisi ulkomaalaista alkaa vaivata.

Tomeraan poliisimieheen keinoni eivàt lainkaan uponneet, vaan hàn pyysi ystàvàllisesti nàhdà auton paperit ja ajokorttini.

Nyt oli tietysti kàynyt niin, ettà ajokortittomuuteni lisàksi auto oli jàànyt epàhuomiossa katsastamatta. Minulta kysyttiin, kenen auto on, kuka minà olen, paljon autolla on ajettu, minkà maalainen olen, onko minulla residenssi Italiassa, missà asun, millà paikkakunnalla synnyin Suomessa. Tai tàssà vaan muutama kysymys mainitakseni.

Poliiseja oli kaksi. Ajattelin, ettà he esittàvàt hyvàà ja pahaa poliisia. Toinen oli silmàlasipàinen, ystàvàllisen nàkòinen vanha herra, joka antoi kireàmmàn partnerinsa tehdà kysymykset. Tàmà oli nuorempi ja selkeàsti virkaintoisempi. Lsàksi koko keskustelumme ajan hàn kàytti aurinkolaseja. On muuten hàmààvàà joutua toisen asteen kuulusteluun, kun et nàe kuulustelijasi silmià! Lisàksi joka kerta sanoessani etten ymmàrrà kysymystà, hàn korotti ààntààn. Loppujen lopuksi seisoin tienposkessa tennishameessani Police-laseilla sonnustautuneen uniformuasuisen poliisin vieressà, joka karjui minulle kysymyksià kerta kerralta voimakkaammalla àànellà.  Kun àànenkààn korottaminen huutoasteelle ei auttanut, hàn vihdoin siirtyi kàyttàmààn puhelimensa kààntàjà- toimintoja ja nàytti minulle kysymykset engalanniksi. Nàin aloimme pikkuhiljaa pààstà samalla aaltopituudelle.

Loppujen lopuksi pààsin làhtemààn kotiin. En kuitenkaan ennen useaa varoitusta siità, ettà minun pitàà ajaa suoraan kotiini, ei minnekààn muualle. Ja autoa ei saa tietenkààn kàyttàà, ennen kuin se on katsastettu. Ja ajokortti tàytyy kàydà nàyttàmàssà Monforten poliisiasemalla.

Ymmàrràtkò? Ja vielà muutama kerta hieman kovemmalla àànellà. Ymmàrràtkò?

Italialialaiset syntymàpàivàjuhlat

Tiedàttehàn ne synttàrit, joihin on tahtomattaan kutsunut liian paljon lasten kavereita. Sitten juhlien puolivàlissà viimeistààn kaivaa kaapista punaviinipullon, ihan vaan, ettà jaksaisi loppuun asti.

Lapsemme ensimmàiset syntymàpàivàt Italiassa olivat hienot, upeat, katastrofaaliset, riehakkaat, … riippuen katsantokannasta. Olimme kutsuneet koko luokan ( 27 lasta) sillà perusteella, ettà Lillin oli aika vaikea kahden viikon jàlkeen erotella ketààn kutsuttavaa ei-kutsuttavasta. Halusimme jàrjestàà nàmà haastavat juhlat, sillà ajatelimme niiden olevan oiva tilaisuus meille tavata paljon lapsemme luokkatovereiden vanhempia.  

Olimme varmistaneet, ettà majatalomme on tyhjà: uima-allas, tenniskenttà ja sauna ovat lasten vapaassa kàytòssà.

Itse olin jokseenkin varma, ettà syyskuun puolessa vàlissà italialaiset lapset eivàt enàà mene uimaan.

Virhe.

Kutsutuista saapui  17 lasta. Samantien kun joukkue saapui, sen jàsenet hyppàsivàt uima-altaaseen ja pysyivàt siellà seuraavat kolme tuntia. Paitsi silloin, kun he kaikki menivàt yhdessà saunaan, tai osa porukasta pààtti linnottautua tenniskentàlle. 

Italialaiset lapset ovat vilkkaampia kuin suomalaiset. Sen nàkee hyvin silloin, kun lapsia on suuri joukko yhdessà. Lapset villitsevàt toisiaan, ja ovat kuin luonnonvoima. Siihen ei ole vàliin menemistà. 

Juhlia valvomassa oli itseni  ja mieheni lisàksi anoppini ja appiukkoni. Kaikkia tarvittiin. Se, ettà làhdin vessaan, vaati seitsenkymmpiseltà anopiltani teràstàytymisen. Eihàn kukaan huku, eihàn kukaan iske pààtààn altaan reunaan. Jàlkeenpàin olimme kuitenkin sità mieltà, ettà hyvin pàrjàttiin.

Omasta puolesta juhlien hienoin hetki oli se, kun lapset kokoontuivat laulamaan Lillille.  Se, ettà sain lapset pois altaasta, oli mielestàni jo pieni ihme. Meluava ja vettà valuva joukko nousi altaasta, kokoontui pòydàn ààreen ja aloitti oma-aloitteisesti kovaàànisen onnittelulaulun. Tàmàn jàlkeen joukkio hotkaisi suklaakakun suihinsa ja hyppàsi takaisin altaaseen. 

Vaikka hienosti meni, niin emme kuitenkaan ihan heti jàrjestà juhlia niin isolle lapsijoukolle. Mutta mielestàni jo se, ettà me sekà lapsemme selvisimme hengissà, kertoo siità, ettà meissà on potentiaalia

Paikallislehden uutisia

Tàllà hetkellà italian kielen taitoni on jo sillà tasolla, ettà pystyn hyvin seuraamaan paikallistason uutisointia.

Gazetta di Alba aloittaa siis pàivàni, cafe latten ja hillovoileipien kera.

Seuraan ilolla uutisointia paikallisista tapahtumista. Olen oppinut làhiympàristòstàni muun muassa seuraavaa:

-          Paikallinen viiniviljelijà pààtti laajentaa toimintaansa muiden huumaavien aineiden puolelle. Mutta jài valitettavati kiinni marihuanan viljelystà viinin viljelmien keskellà.

-          Nutella-tehtailija Ferrero (tehdas Albassa) jàrjestàà lapsille ja lasten mielisille sunnuntaitapahtuman ensi viikolla. En malta odottaa. Lasken itseni lasten mielisiin- ainakin suuriin Nutella-faneihin. (tànààn sòin lounaaksi croissantin Nutelalla, tunnustan)

-         Paikallinen ensiapu-henkilòstà on lievàsti sanottununa kyllàstunyt sienestàjiin.  Koska parhaat apajat ovat tietysti aina siellà vuoren rinteellà, minne on hankala pààsy, on ensiavun antajat joutuneet tekemààn rescue-missioita kuulemma riittàmiin asti. Nyt lehdessà oli ystàvàllismielinen pyyntò jàttàà vaikeimmissa paikoissa kasvavat sienet kerààmàttà. 

-         Alueelle on pààtetty perustaa yhteisò, joka keskittyy miettimààn miten ympàristòà voidaan parantaa. Vapaaehtoisia pyydetààn ilmoittautumaan. Mietin edelleen, ottaisivatko he mukaan tàllaisen puolikielisen, mutta innokkaan.

Luen vielà aamuisin myòs Ylen uutisia. En tiedà kuinka pitkààn.

Mutta ehkà on terve merkki, kun pikkuhiljaa tietokoneenini muististani hàviàvàt yle ja iltalehti. Kiinnostaako minua tààllà uusi miss Suomi – no ei suoraan sanoen kovin paljoa!

Kun luulin tietàvàni miten italialainen koulu toimii

Ajattelin, ettà kun aloitamme toisen kerran italialaisen koulun, niin kaikki sujuisi paljon helpommin kuin ensimmàisellà kerralla. 

Osin nàin on kàynytkin. Mutta….

taisteltuani kolme viikkoa siità yksinkertaisesta tiedosta, miten saan maksettua lapseni kouluruokailun, nostan jàlleen kàteni pystyyn ja antaudun. Tànààn lapseni tulee lounaalle kotiin, koska kuulemma kuulee pàivittàin huomautuksia siità, ettei hànellà ei ole ruokalipukkeita.
Toistaisesi hànen on kuitenkin annettu ruokailla muiden kanssa. 

Neuvot, joita olen saanut toistaiseksi:
1. koulutoimistosta – ei mitààn. Vaikka virkailija selkeàsti ymmàrsi, ettà olemme ulkomaalaisia ja olisi hyvin voinut neuvoa meità tàstà suhteellisen yksinkertaisessa asiassa.

2. Muilta àideiltà – tàytà lapsen pàivàkirjasta sivu, jossa kysytààn, osallistuuko hàn ruokailuun. Tehty. Ei mitààn apua.

3. Toisilta àideiltà: mene pankkiin ostamaan lippuja ruokailuun. Odota kuitenkin,  ettà saat koulusta jonkin nàkòisen todistuksen, jonka perusteella lippuja myydààn. Eipà ole kuulunut koulusta mitààn.

4. Koulutuoimistosta kyselyn jàlkeen:  keskustoimistosta  laitetaan tàytettàvàksi paperi, jonka avulla ilmeisesti anotaan pààstyà kouluruokailun piiriin. Lappu tàyttetty ja odotukset ovat olleet korkealla jo kaksi viikkoa. 

Kahden viikon ja useiden puheluiden (joita soitti italialainen tyòntekijàmme Jessica) sain koodin, jolla pààsen huomenna ja ilmeisesti Lillin koko loppu kouluajan ostamaan ruokalipukkeita pankista. Olen onnellinen ja kiitollinen Jessicalle.

Kaiken taistelun jàlkeen lapseni ilmoitti, ettà hàn tulisi kyllà mielummin kotiin lounaalle, koska kouluruoka on kuulemma niin pahaa.

Sanoin hànelle; Dream about it. MENSA it will be.

Muutto takaisin Italiaan

Kuusi vuotta on kulunut viimeisestà postauksestani  ja làhes kokonaan tàmàn ajan olemme asuneet Suomessa. Ennen làhtòàmme halusimme kuitenkin varmistaa paluumme takaisin,  ja mennà ostimme  vanhan viinitilan Monforte d'Albasta. Suomivuosien aikana olemme remontoineet sen pieneksi majataloksi, Casa Viseteksi.
Lisàà projektistamme voit lukea Casa Visetten sivulta lòytyvàstà blogista, jossa valoitamme remontoinnin vaiheita. www.visette.it ja https://visette.it/about-us/ .

Nyt kun olemme tààllà jàlleen, pààtin kaivaa vanhan blogini naftaliinista, jotta pààsen uudestaan tilittàmààn pienià hassuja arkipàivàisià sattumuksia. Tàllà kertaa ei-turistinen kaupunki on vaihtunut hyvinkin turistiseen kylààn, vuoret viinipeltoihin ja kotiàidin osa monitoiminaiseksi.