Englantia italialaisittain

Julius, joka käy lukion ensimmäistä luokkaa, kertoi, että ensimmäisellä englannintunnilla oli pitänyt kuvailla opettajan kädessään pitämää reppua.  It’s red, it’s big …. Tänään Julle oli vihdoin päässyt taululle kirjoittamaan, mutta opettaja oli tullut kuiskimaan korvaan, että älä käytä noin monimutkaista kieltä, kukaan ei ymmärrä!

Italialaiset aloittavat englannin opiskelun kuusivuotiaina. En todellakaan ymmärrä mihin se kaikki aika käytetään, kun kymmenen vuoden päästä ollaan tuolla tasolla.

Suurin osa italialaisista ei halua puhua englantia. He suorastaan pelkäävät puhua sitä. Jos kysyn kaupassa, puhutteko englantia, myyjä alkaa nopeasti tehdä lähtöä mutisten jotain kollegastaan, joka puhuu hyvin kyseistä kieltä. Loppujen lopuksi, kun ”kielinero” myyjä pääsee paikalla, voin vain todeta, että on kuitenkin helpompi selvittää asia italiaksi.

Lisäksi kun italialainen puhuu englantia, (en todellakaan tiedä mihin tämä perustuu) saa kuulija olla todella tarkkana. Mennä ja tulla verbit menevät onnellisesti sekaisin, samoin aikamuodot, he ja she -muodot, viikonpäivät….

Silti olen onnellinen jokaisesta italialaisesta, joka suostuu puhumaan kanssani englantia. Tämänhetkinen italiankielen taitoni riittää kyllä kaupoissa asiointiin ja koulunpihalla kuulumisten vaihtoon, mutta pidempiaikainen jutustelu on kyllä hankalaa. Tänään olin kahvilla Tanjan kanssa (puhuimme englantia) ja myöhemmin pelasin tennistä Tizianin kanssa (puhuimme englantia). Oli mahtavaa herätä aamulla, ja tietää, että kaksi tapaamista uusien tuttavuuksia kanssa, jotka vielä kaiken lisäksi puhuvat ENGLANTIA!

Syysmyrskyjä ja italian opiskelua

Viime yönä lämpötila laski lähes 10 astetta. Oli jälleen aivan järkyttävä myrsky, joka piti minua hereillä puoli yötä. Täällä myrskyt toistuvat näköjään kerran viikossa, (saman ilmiön huomasin jo toissa kesänä lomalla) aivan kuin luonto keräisi viikon voimia riehuakseen sitten kunnolla.

Mutta nyt ilma on miellyttävän viileä, ja luulen, että lähden lenkille ensimmäistä kertaa kuukauteen. Säätiedotuksen mukaan lämpötila pysyy päivisin vielä lähellä 25 astetta, vaikka öisin laskeekin jo lähelle 10. Tämä sää on todennäköisesti normaalia syyskuun keliä täällä, sillä tähän asti kaikki ovat puhuneet afrikkalaisesta helleaallosta, joka on koetellut kaikkien hermoja, jopa italialaisten.

Petteri on poissa tämänkin viikon, joten jatkan italialaisen yksinhuoltajan arkea vielä hetken aikaa. Tällä viikolla ohjelmassa on tenniskouluun ilmoittautuminen ja jalkapallokoulun aloitus. Lilli haluaa ehdottomasti kokeilla jalkapalloa.

Nyt alkaa pikkuhiljaa myös huomata ulkomaille muuttamisen hankalan puolen – sosiaalisen tyhjiön.  Kun on perheen kanssa seurustellut kuukauden ajan, olisi ihan kiva saada muutakin rupatteluseuraa. Tämän takia opiskelenkin Italiaa apinan raivolla; luen vain italialaisia kirjoja ja lehtiä ja katson vain italian televisiota, joka päivä opettelen jotain uutta kieliopista ja lisäksi yritän käyttää kieltä kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Ilmoittauduin myös ”Italiano per stranieri”-kurssille, joka toivottavasti alkaa pian. Siellä voin sitten tutustua muihin paikkakunnan pakolaisiin : ) Kurssi on samantyylinen kuin Suomen työväenopiston kurssit, eikä maksa juuri mitään.

Eilen kun ajelimme kaupungilla, niin keskustan rantakadut olivat suljettu ja lähikortteleissa oli mellakkapoliiseja täysissä varusteissaan. Ajattelin, että ehkäpä verojen nousua vastustavat mielenosoitukset ovat levinneet Leccoonkin. Aamulla avasin päivän lehden lukeakseni, mitä oikein oli tapahtunut, mutta päivän pääuutinen oli se, että isä oli ampunut poikansa metsällä, ilmeisesti mustasukkaisuusriidan seurauksena.  Se Lecco Il Giornon nettisivuista!

Italialainen koulu

Julle, Rasse ja Lilli käyvät kaikki samaa koulua nimeltään Institute Maria Ausiliatrice. Koulu on yksityinen ja katolinen. Vaikka koulu maksaakin hieman, niin käytännössä Suomesta käsin oli helpointa laittaa lapset samaan kouluun, joka a) lupasi ottaa koko katraan ja  b) yhteyshenkilö puhui sujuvaa englantia. Pyyhin hikeä otsaltani, kun ajattelinkin, että olisin joutunut setvimään asioita kahden tai jopa kolmen koulun kanssa. 

Lilli aloitti Scuola Primarian, eli ensimmäisen luokan. Täällä koulu aloitetaan vuotta aikaisemmin kuin Suomessa. Joten vastaavasti Rasse meni viidennelle ja Julius, joka olisi mennyt Suomessa yhdeksännelle, aloitti täällä lukion.

Maanantaina 12. päivä alkoi Rasmuksen opintie Italialaisittain. Saavuimme paikalle ajoissa vain todetaksemme, että kyllä, Rasmuksella olisi pitänyt olla koulupuku. Petteri oli informoinut meitä, ettei sitä tarvita. Koulupuku tarkoittaa täällä enemmänkin esiliinaa kuin pukua. Tytöillä se on mekkomainen essu, joka vedetään vaatteiden päälle, pojilla puolestaan pusakka.

Ensimmäisenä aamuna oppilaat olivat kokoontuneet jumppasaliin. Peitin vaistomaisesti korvani, kun astuin ovesta sisään, sillä sali kaikui lasten puheesta, huudoista ja naurusta.  Nunnat pitivät yllä järjestystä ja organisoivat oppilaita omiin ryhmiinsä luokittain. Meidät otettiin Rassen kanssa avosylin vastaan ja esiteltiin kaikille tarpeellisille. Vihdoin luokat poistuivat opettajineen luokkiinsa. Minua informoitiin, että Rasmuksen voi noutaa klo 12.00.

Seuraavana päivänä sama kokoontuminen Lillin kanssa. Ainoa ero oli, että lapset olivat pienempiä, ja jotkut todella pelästyneen näköisiä. Kun ekaluokkalaiset oli vihdoin saatu koottua luokittain ja lähdimme kävelemään luokkaa kohti, meitä odotti yllätys. Koko muu ala-aste oli kokoontunut käytäville tekemään epuille kunniakujan, jossa kaikuivat taputukset.

Ensimmäinen kouluviikko on kulunut lähinnä tarvikkeiden hankinnassa. Epäilen, että lapsemme ovat ihka ensimmäiset ulkomaalaiset tässä koulussa. Sillä vaikka kaikki ovat todella ystävällisiä ja varautuneet siihen, että meille pitää antaa tietoa myös englanniksi, niin joitain aukkoja on. Esimerkiksi koulutarvikelistoja emme saaneet etukäteen, joten kun ryysäsimme kauppoihin, vihkohyllyistä oli viety jo parhaat päältä. Lisäksi kukaan ei kertonut meille, että juuri tämän koulun koulupukua myy erään oppilaan äiti purjehdusvaateliikkeessään. Olimme kulkeneet kyseisen liikkeen ohi, kun helteisenä iltapäivänä, rättiväsyneinä, kolusimme Rasmuksen kanssa Leccon vaateliikkeitä etsiessämme hänelle koulupusakkaa.

Selkeä ero Suomeen on ihmisten sosiaalisuus. Kaikki tulevat juttelemaan ja jo nyt viikon jälkeen, minusta tuntuu kuin olisin tuntenut joitain äitejä jo pitkään. Myös lapset ottavat mukaansa ja pyytävät meidän ummikkolapset leikkeihinsä. Toinen selkeä ero on suomalaisen ”kotirouvaverkkareissa” –kulttuurin täydellinen puuttuminen. Äidit ovat tyylikkäitä, kun he tuovat ja hakevat lapsiaan. Huh, minun pitää ilmiselvästi petrata pukeutumistani, jos en halua olla se erilainen äiti Suomesta, joka hipsuttelee verkkareissa, tukka pystyssä aamulla paikalle. Ja tietenkään Martinkallion koulussa Espoossa eivät nunnat pyöri mukana toiminnassa.  Nunnat eivät täällä varsinaisesti opeta, mutta toimivat apuopettajina, luokkien tutoreina ja yleisen järjestyksen ylläpitäjinä. Lapset selkeästi pitävät nunnistaan, jotka ovat lähes kaikki hymyileviä ja ystävällisiä.

Ensi viikolla alkaa varsinainen lukujärjestys ja normaalit koulupäivät. Koulu alkaa joka päivä klo 8. Rassella ja Lillillä on kolmena päivänä koulua 8-15.30 ja kahtena 8-13. Jullella on joka päivä 8-13.30, mutta hänellä raukalla on koulua myös lauantaisin ja lisäksi lukiossa kouluun voi jäädä tekemään läksyjä opettajien valvonnassa, jos haluaa tai tuntee tarvitsevansa ylimääräistä apua.

Loma Liguriassa

Viikko Sestri Levantessa, Italian länsirannikolla.

Toiveikkaana ajatuksenani, kun olin tilannut matkan, oli viettää viikko uima-altaalla tehden tuttavuutta italialaisten lasten kanssa. Vähän kielitaitoa harjoitellen ennen koulun alkua.
Mutta miten kävikään, hotellimme oli täynnä saksalaisia eläkeläisiä ja venäläisiä lapsiperheitä.


Paikka oli kuitenkin kaunis ja  hotellimme oli aivan kahden rannan välissä, käytännössä hiekkarannalle oli matkaa kymmenisen metriä. Ilma oli syyskuun alussa puolipilvinen, päivisin noin +30 astetta. Uima-altaallekin pääsimme, joten sinänsä loma vastasi tarkoitustaan.


Hotelli oli vanha perhehotelli (kuten täällä näköjään suurinosa hotelleista on). Sitä vetivät veljekset, jotka pyörivät kyllä aamusta iltaan paikan päällä, mutta koskaan emme nähneet heidän tekevän itseasiassa töitä. Lounaalla ja päivällisellä koko omistajasuku lapsineen kokoontui ravintolan nurkkaan nauttimaan aterioitaan ja viinejään.

Hotelli kaipasi kipeästi uudistuksia, mutta voi vain kuvitella, että vanha patruuna, joka edelleen köpötteli ympäriinsä, ei antanut poikiensa niitä tehdä. Hyvänä esimerkkinä  hotellin kuntosali, jota mainostettiin hienosti Fitness centerinä. Menin suurin odotuksin ensimmäisenä aamuna treenaamaan.
Salilla oli kaksi monitoimilaitetta, joista vain toinen toimi hädintuskin, kaksi kuntopyörää, joista toisella saattoi juuri ja juuri ja ajaa, hiihtolaite, joka ei toiminut ja steppperi, joka oli ruostunut kiinni. Onneksi sieltä myös löytyi kaksi toimivaa juoksumattoa sekä käsipainoja, joten hieman lomaliikuntaa siellä kuitenkin sai. Huvittavinta kaikessa oli se, että joka aamu klo 9 hotellissa kuulutettiin kolmella kielellä, "hyvät asiakkaat, fitnes centerimme on auki". Voin siis kyllä kertoa hotellimme nimen Hotel Due Mari, mutta en voi sitä kyllä kenellekkään suositella!

Tässä kuva kylästämme viereiseltä niemeltä, jonka päälle vei viehättävä näköalapolku, jota pitkin

teimme päiväkävelyn. 

Päivä oli kuitenkin helteinen, ja kiipeäminen kesti noin tunnin, joten tässä hikinen joukko, joka on juuri valloittanut huipun.

Viimeisenä iltana rantakadulla ravintolaa etsimässä.

Italian roskasysteemi osa 2

Vihdoin olen tajunnut Leccon kunnan kierrätys/roskasystemin. Siinä ei ole mitään logiikkaa, paitsi tietysti italialainen!


Kahteen eriväriseen pussiin lajitellaan kaikki muuta roskat, paitsi bio. Lilat pussit haetaan kerran viikossa. Läpinäkyvät kolme kertaa viikossa.


Mutta tankattuani sanakirjan kanssa moneen kertaan ohjeet mitä mihinkin pussiin laitetaan, olen ymmärtänyt tämän: lilaan pussiin laitetaan lähes kaikki jäte, mitä keittiössä muodostuu ja läpinäkyvään sitten loput. Miksi se pussi, joka täyttyy päivässä, noudetaan vain kerran viikossa ja se pussi, johon ei tule juuri mitään, noudetaan kolme kertaa viikossa, on minulle suuri arvoitus.
Käytännössä (tutkimalla naapureiden roskapusseja) olen huomannut, että ihmiset heittävät läpinäkyvään pussiin lilan pussiin kuuluvat jätteet. Tietenkin, jotta eivät joutuisi pyörittelemään jätepusseja nurkissaan viikon ajan.


Kunhan tässä opin enemmän italiaa, aion mennä kunnan  yhteen jäteneuvontapisteeseen (pisteitä on kolme, ja kaikissa niissä istuu pari jeppeä juttelemassa keskenään) keskustelemaan tästä logiikan puutteesta!