sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Loma Liguriassa

Viikko Sestri Levantessa, Italian länsirannikolla.

Toiveikkaana ajatuksenani, kun olin tilannut matkan, oli viettää viikko uima-altaalla tehden tuttavuutta italialaisten lasten kanssa. Vähän kielitaitoa harjoitellen ennen koulun alkua.
Mutta miten kävikään, hotellimme oli täynnä saksalaisia eläkeläisiä ja venäläisiä lapsiperheitä.


Paikka oli kuitenkin kaunis ja  hotellimme oli aivan kahden rannan välissä, käytännössä hiekkarannalle oli matkaa kymmenisen metriä. Ilma oli syyskuun alussa puolipilvinen, päivisin noin +30 astetta. Uima-altaallekin pääsimme, joten sinänsä loma vastasi tarkoitustaan.


Hotelli oli vanha perhehotelli (kuten täällä näköjään suurinosa hotelleista on). Sitä vetivät veljekset, jotka pyörivät kyllä aamusta iltaan paikan päällä, mutta koskaan emme nähneet heidän tekevän itseasiassa töitä. Lounaalla ja päivällisellä koko omistajasuku lapsineen kokoontui ravintolan nurkkaan nauttimaan aterioitaan ja viinejään.

Hotelli kaipasi kipeästi uudistuksia, mutta voi vain kuvitella, että vanha patruuna, joka edelleen köpötteli ympäriinsä, ei antanut poikiensa niitä tehdä. Hyvänä esimerkkinä  hotellin kuntosali, jota mainostettiin hienosti Fitness centerinä. Menin suurin odotuksin ensimmäisenä aamuna treenaamaan.
Salilla oli kaksi monitoimilaitetta, joista vain toinen toimi hädintuskin, kaksi kuntopyörää, joista toisella saattoi juuri ja juuri ja ajaa, hiihtolaite, joka ei toiminut ja steppperi, joka oli ruostunut kiinni. Onneksi sieltä myös löytyi kaksi toimivaa juoksumattoa sekä käsipainoja, joten hieman lomaliikuntaa siellä kuitenkin sai. Huvittavinta kaikessa oli se, että joka aamu klo 9 hotellissa kuulutettiin kolmella kielellä, "hyvät asiakkaat, fitnes centerimme on auki". Voin siis kyllä kertoa hotellimme nimen Hotel Due Mari, mutta en voi sitä kyllä kenellekkään suositella!


Tässä kuva kylästämme viereiseltä niemeltä, jonka päälle vei viehättävä näköalapolku, jota pitkin
teimme päiväkävelyn. 


Päivä oli kuitenkin helteinen, ja kiipeäminen kesti noin tunnin, joten tässä hikinen joukko, joka on juuri valloittanut huipun.


Viimeisenä iltana rantakadulla ravintolaa etsimässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti