Italialainen koulu

Julle, Rasse ja Lilli käyvät kaikki samaa koulua nimeltään Institute Maria Ausiliatrice. Koulu on yksityinen ja katolinen. Vaikka koulu maksaakin hieman, niin käytännössä Suomesta käsin oli helpointa laittaa lapset samaan kouluun, joka a) lupasi ottaa koko katraan ja  b) yhteyshenkilö puhui sujuvaa englantia. Pyyhin hikeä otsaltani, kun ajattelinkin, että olisin joutunut setvimään asioita kahden tai jopa kolmen koulun kanssa. 

Lilli aloitti Scuola Primarian, eli ensimmäisen luokan. Täällä koulu aloitetaan vuotta aikaisemmin kuin Suomessa. Joten vastaavasti Rasse meni viidennelle ja Julius, joka olisi mennyt Suomessa yhdeksännelle, aloitti täällä lukion.

Maanantaina 12. päivä alkoi Rasmuksen opintie Italialaisittain. Saavuimme paikalle ajoissa vain todetaksemme, että kyllä, Rasmuksella olisi pitänyt olla koulupuku. Petteri oli informoinut meitä, ettei sitä tarvita. Koulupuku tarkoittaa täällä enemmänkin esiliinaa kuin pukua. Tytöillä se on mekkomainen essu, joka vedetään vaatteiden päälle, pojilla puolestaan pusakka.

Ensimmäisenä aamuna oppilaat olivat kokoontuneet jumppasaliin. Peitin vaistomaisesti korvani, kun astuin ovesta sisään, sillä sali kaikui lasten puheesta, huudoista ja naurusta.  Nunnat pitivät yllä järjestystä ja organisoivat oppilaita omiin ryhmiinsä luokittain. Meidät otettiin Rassen kanssa avosylin vastaan ja esiteltiin kaikille tarpeellisille. Vihdoin luokat poistuivat opettajineen luokkiinsa. Minua informoitiin, että Rasmuksen voi noutaa klo 12.00.

Seuraavana päivänä sama kokoontuminen Lillin kanssa. Ainoa ero oli, että lapset olivat pienempiä, ja jotkut todella pelästyneen näköisiä. Kun ekaluokkalaiset oli vihdoin saatu koottua luokittain ja lähdimme kävelemään luokkaa kohti, meitä odotti yllätys. Koko muu ala-aste oli kokoontunut käytäville tekemään epuille kunniakujan, jossa kaikuivat taputukset.

Ensimmäinen kouluviikko on kulunut lähinnä tarvikkeiden hankinnassa. Epäilen, että lapsemme ovat ihka ensimmäiset ulkomaalaiset tässä koulussa. Sillä vaikka kaikki ovat todella ystävällisiä ja varautuneet siihen, että meille pitää antaa tietoa myös englanniksi, niin joitain aukkoja on. Esimerkiksi koulutarvikelistoja emme saaneet etukäteen, joten kun ryysäsimme kauppoihin, vihkohyllyistä oli viety jo parhaat päältä. Lisäksi kukaan ei kertonut meille, että juuri tämän koulun koulupukua myy erään oppilaan äiti purjehdusvaateliikkeessään. Olimme kulkeneet kyseisen liikkeen ohi, kun helteisenä iltapäivänä, rättiväsyneinä, kolusimme Rasmuksen kanssa Leccon vaateliikkeitä etsiessämme hänelle koulupusakkaa.

Selkeä ero Suomeen on ihmisten sosiaalisuus. Kaikki tulevat juttelemaan ja jo nyt viikon jälkeen, minusta tuntuu kuin olisin tuntenut joitain äitejä jo pitkään. Myös lapset ottavat mukaansa ja pyytävät meidän ummikkolapset leikkeihinsä. Toinen selkeä ero on suomalaisen ”kotirouvaverkkareissa” –kulttuurin täydellinen puuttuminen. Äidit ovat tyylikkäitä, kun he tuovat ja hakevat lapsiaan. Huh, minun pitää ilmiselvästi petrata pukeutumistani, jos en halua olla se erilainen äiti Suomesta, joka hipsuttelee verkkareissa, tukka pystyssä aamulla paikalle. Ja tietenkään Martinkallion koulussa Espoossa eivät nunnat pyöri mukana toiminnassa.  Nunnat eivät täällä varsinaisesti opeta, mutta toimivat apuopettajina, luokkien tutoreina ja yleisen järjestyksen ylläpitäjinä. Lapset selkeästi pitävät nunnistaan, jotka ovat lähes kaikki hymyileviä ja ystävällisiä.

Ensi viikolla alkaa varsinainen lukujärjestys ja normaalit koulupäivät. Koulu alkaa joka päivä klo 8. Rassella ja Lillillä on kolmena päivänä koulua 8-15.30 ja kahtena 8-13. Jullella on joka päivä 8-13.30, mutta hänellä raukalla on koulua myös lauantaisin ja lisäksi lukiossa kouluun voi jäädä tekemään läksyjä opettajien valvonnassa, jos haluaa tai tuntee tarvitsevansa ylimääräistä apua.